Luontokato kiihtyy – jopa 60 prosentilla maailman lintulajeista populaatio on pienentynyt
Tuoreessa maailman lintujen uhanalaisuusarvion päivityksessä on muutettu yli 160 lintulajin uhanalaisuusluokka. Päivityksessä oli mukana 1 360 lajia. Nyt uhanalaisiksi luokitellaan 1 256 lajia maailman noin 11 200 lintulajista.
Uuden arvion mukaan 61 prosentilla kaikista lintulajeista populaatio on pienentynyt, ja vähenevien lajien määrä on kasvanut. Niiden osuus oli 44 prosenttia vuonna 2016.
– Selvitys osoittaa luontokadon kiihtyvän. Se, että 60 prosenttia maailman kaikista lintulajeista vähenee, on tuloksena pysäyttävä, toteaa BirdLife Suomen tutkimus- ja suojelujohtaja Teemu Lehtiniemi tiedotteessa.
– Vaikka valtiot ovat sitoutuneet luontokadon pysäyttämiseen useissa kansainvälisissä sopimuksissa, ei ole ryhdytty riittäviin toimenpiteisiin monimuotoisuuskriisin ratkaisemiseksi.
Kahden lajin – bermudanhaukan ja kaitanokkakuovin – vahvistettiin kuolleen sukuputtoon. Kaitanokkakuovi pesi aikoinaan Länsi-Siperiassa ja talvehti Välimeren ympäristössä.
Maailmanlaajuisesti yleisin lintukantojen vähenemisen syy on elinympäristöjen menetys.
Metsien raivaaminen maanviljelyn tieltä ja hallitsemattomat metsäpalot ovat vähentäneet nopeasti metsäelinympäristöjä. Sen seurauksena esimerkiksi Madagaskarilla 14 kotoperäistä metsälintulajia luokiteltiin populaation pienenemisen vuoksi silmälläpidettäviksi ja kolme vaarantuneiksi.
Vaarantuneeksi luokiteltiin muun muassa Luoteis-Madagaskarin koskemattomissa luonnonmetsissä elävä värikäs kelta-asitti, jonka populaatio on pienentynyt yli 30 prosenttia vuosikymmenessä.
Arvio antaa myös toivoa. Suojelutyöllä, kuten elinympäristöjen ennallistamisella voidaan pelastaa lajeja.
Esimerkiksi Rodriguezin saarella Intian valtamerellä elävät rodriguezinkutoja ja rodriguezinkerttunen olivat 1900-luvun lopulla lähes sukupuuton partaalla metsien raivauksen, laidunnuksen ja vieraslajien vuoksi, mutta ne on saatu pelastettua määrätietoisilla ennallistamistoimilla.
Saarella on onnistuttu palauttamaan ja laajentamaan alkuperäisiä metsiä, minkä ansiosta kutojakannan arvioidaan kasvaneen 20 000 yksilöön ja kerttusen 25 000 yksilöön ja lajit luokitellaan nyt elinvoimaisiksi.
Suomessa pesivistä lajeista punakylkirastas luokiteltiin nyt elinvoimaiseksi, kun se aiemmin oli silmälläpidettävä. Pohjansirkun uhanalaisuusluokka laski vaarantuneesta silmälläpidettäväksi. Molempien lajien Suomen populaatiot ovat pitkällä aikavälillä vähentyneet, vaikka niiden kannat ovat myös Suomessa olleet viime aikoina kasvussa.
Maailmanlaajuisesti vaarantuneista lintulajeista Suomessa pesii tai havaitaan säännöllisesti kolmetoista: kiljuhanhi, alli, allihaahka, punasotka, pilkkasiipi, mustakurkku-uikku, turturikyyhky, tundrakurmitsa, jänkäsirriäinen, kuovisirri, pikkukajava, tunturipöllö, kiljukotka ja punajalkahaukka.
Näiden lisäksi neljätoista muuta Suomessa tavattavaa lajia on arvioitu silmälläpidettäviksi. Näistä noin puolet on arktisten alueiden lajeja, mikä ilmentää ilmaston lämpenemisen vaikutusta arktiseen luontoon.