Kysely: Joka kolmas suomalainen pienyrittäjä on viikoittain huolissaan taloudellisesta tilanteestaan

Talous

Joka kolmas Danske Bankin teettämään kyselyyn vastanneesta suomalaisesta pienyrittäjästä on viikoittain huolissaan taloudellisesta tilanteestaan. Kuukausittain huolissaan on lähes puolet vastaajista.

Yli puolet vastanneista pienyrittäjistä kertoo koronapandemian vähentäneen yrityksen liikevaihtoa.

Vaikka liikevaihto monella pienenikin, vain osa yrittäjistä päätyi väliaikaiseen toiminnan keskeyttämiseen. Väliaikaisesti lapun luukulle laittoi joka seitsemäs, ja joka yhdeksäs kertoo supistaneensa yrityksensä aukioloaikoja.

Pandemian myötä pankin tai muiden rahoittajien tarjoamiin joustoihin tai helpotuksiin on turvautunut noin joka viides yrittäjä. Lisärahoitusta pankilta tai muilta rahoittajilta on hakenut puolestaan joka kahdeksas vastanneista.

Kyselyyn vastasi 278 yksityisyrittäjää. Tutkimuksen toteutti Yougov-tutkimusyritys elokuussa.