Kuntavaaleissa yksikin ääni voi ratkaista, Antti Kaikkonen muistuttaa – "Ihmisen arjen kannalta ehkä ne kaikkein tärkeimmät vaalit"

Kuntavaalit

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) muistuttaa, että kuntavaaleissa yksikin ääni voi ratkaista tulevan politiikan suunnan. Niin käy hänen mukaansa monessa kunnassa ja kaupungissa joka kuntavaaleissa.

Kaikkosen se mukaan se osoittaa, että jokaisen äänestäjän valinnalla on kuntavaaleissa todella iso merkitys.

– Kuntavaalit ovat ihmisten arjen kannalta tärkeät vaalit, ehkä ne kaikkein tärkeimmät. Kunnissa päätetään kuntalaisten palveluista vauvasta vaariin. Koulut, kirjastot, harrastusmahdollisuudet, kunnan kehittäminen ja monet muut asiat ovat valtuutettujen käsissä. Kuntavaaleja ei kenenkään kannata väheksyä, hän summaa tiedotteella.

Kaikkonen korostaa, että keskustan listoilta löytyy runsaasti ehdokkaita. Äänestämisen ei pitäisi siis jäädä ainakaan valinnanvarasta kiinni.

– Keskustan listoilla on hyvä joukko kotikuntien kehittämiseen sitoutuneita ehdokkaita. Tuttuja ja turvallisia, luottamuksen arvoisia. Edessä on tärkeä vaalipäivä, kaikki uurnille sunnuntaina, hän kiteyttää.

Kaikkonen kampanjoi lauantaina Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa.