Kuinka rankkaa on olla kuntapäättäjä? – Konkarit kertovat
Puolueet etsivät parhaillaan kuumeisesti ehdokkaita huhtikuussa järjestettäviin alue- ja kuntavaaleihin.
Kysyimme kolmelta eri puolilla Suomea asuvalta kuntapolitiikan konkarilta, millaista on olla päättäjänä omalla asuinpaikkakunnalla. Mitä se vaatii, kuinka rankkaa se on ja kuinka paljon se vie aikaa?
Kaikki haastatellut pyrkivät jatkokaudelle kevään vaaleissa.
Markku Rossi, Kuopion kaupunginvaltuutettu
Kuopion asukasluku: noin 125 700
”Lähdin ensimmäisen kerran ehdolle kuntavaaleihin vuonna 1976. Olin toiminut ennen sitä pitkään Nuoren Keskustan Liitossa. 1970-luvulla yhteiskunnassa oli monenlaista murrosta ja kuohuntaa. Ne sytyttyivät halun vaikuttaa. Kävin usein kiihkeitä yhteiskunnallisia keskusteluja veljieni ja koulukaverieni kanssa.
Ja niinhän siinä kävi, että minut valittiin ensi yrittämällä Suonenjoen kaupunginvaltuustoon. Olin tuolloin Suomen nuorin kaupunginvaltuutettu.
Olin tietenkin aluksi aika ihmeissäni. Nuoren ihmisen mukaan tuleminen päätöksentekoon ei ole aina niin helppoa. Muistan, kun kysyin uusille valtuutetuille järjestetyssä keskusteluillassa, että milloin Suonenjoelle tulee kirjastoauto. Silloinen kaupunginjohtaja katsoi minua ja sanoi, että eikös nuori valtuutettu tiedä, että tämä ei kuulu edes viisivuotissuunnitelmaan. Minä varmaan punastuin, istuin alas ja häpesin mielessäni. Se oli sellainen tyrmäys nuorelle aloittelijalle, että pysypä penkissäsi.
No, matkalla olen oppinut tietämään, mikä on viisivuotissuunnitelma. Ja senkin olen oppinut, ettei tällaisiin vastauksiin pidä herranen aika tyytyä. Sittemmin Suonenjoelle hankittiin kirjastoauto.
Kuntapolitiikassa riittää oma terve järki. Asioista ei tarvitse tietää etukäteen kaikkea. Yleissivistyksellä pärjää pitkälle. On kuitenkin hyvä tietää suunnilleen, mitä on tapahtunut aiemmin, kuinka maailma kulkee ja kuinka päätöksenteko kulkee. Siihen on hyvä myös perehtyä.
Erityisen paljon tarvitaan yhteistyökykyä. Se on kaiken A ja O. Kannustan uusia ehdokkaita rohkeasti mukaan. Kuntapäättäjänä pääsee perille monista asioista. Ja monesti käy niin, että se tieto lisää tuskaa, kun näkee, ettei asioita niin helppo olekaan kääntää sellaisiksi kuin itse ajattelisi.
On hyvä tiedostaa, ettei ehdokkaaksi lähteminen tarkoita sitä, että tulisi heti valituksi. Ehdokkaana oleminen tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden päästä lautakuntiin tai varajäseneksi. Siinä on mahdollisuus oppia paljon. Ja jos tulisikin valituksi, harvoin sitä suoraan valtuuston puheenjohtajaksi joutuu. Aikaa asioiden omaksumiseen on.
Perehtyminen asioihin vie tottakai aikansa. Aikaa menee myös kokouksiin ja tapaamisiin. Luottamushenkilön kannattaa kuitenkin aina miettiä, kuinka pieniin yksityiskohtiin menee mukaan. On hyvä muistaa, että kunnissa on aina myös päteviä virkamiehiä, joiden tehtävä on valmistella ja toimeenpanna päätöksiä.
Kuntapolitiikka on antanut minulle hyviä ystäviä eri puolueista. Vaikka toisinaan politiikassa on sellaista ottelun makua, niin yleensä sellainen linnarauha on säilynyt. Asioiden ei ole annettu mennä yli. Päätöksenteossa mukana oleminen on vähän kuin avioliitto. Välillä siinä onnistuu ja välillä ei onnistu. Tärkeää on se, miten asioita saadaan soviteltua ja mentyä ristiriidoista eteenpäin. Ja demokratiassa joutuu usein vain tyytymään, että enemmistö halusi jotain sellaista, josta itse olin eri mieltä.”
Terhi Peltokorpi, Helsingin kaupunginvaltuutettu
Helsingin asukasluku: noin 681 800
”Lähdin ehdokkaaksi kuntavaaleihin 21-vuotiaana, kun se oli ensimmäisen kerran mahdollista. Olin ollut mukana keskustanuorten toiminnassa jo 15-vuotiaasta asti kotikaupungissani Jämsässä ja Jyväskylässä.
Vuonna 1994 olin muuttanut Helsinkiin opiskelemaan. Vuoden 1996 kuntavaaleihin etsittiin ehdokkaita ja ajattelin, että miksipä ei. Ei siinä varmaan sen kummempaa mietintää ollut, ajattelin vain, että ihan kiinnostavaa kokeilla.
Jäin varavaltuutetun paikasta seitsemän äänen päähän, mutta pääsin Helsingin asuntolautakuntaan. Se oli hyvä keino päästä sisään kaupunkipolitiikkaan. Vuoden 2000 kuntavaaleissa menin sitten läpi Helsingin kaupunginvaltuustoon.
Koin nuorena vasta Helsinkiin muuttaneena opiskelijana valtavan tärkeäksi, että paikalliset vanhemmat keskustalaiset luottivat meihin nuoriin ja antoivat meille mahdollisuuksia osallistua ja päästä mukaan.
Helsingin Keskustan valtuustoryhmässa ilmapiiri on aina ollut sellainen, että kaikesta voi kysyä ja keskustella avoimesti. Meidän vahvuutemme on ollut se, että meillä on ollut hyvin eri taustoista tulevia valtuutettuja. Jokaisella on ollut omanlaista annettavaa yhteiseen työhön.
Kaupunkipolitiikka auttoi myös opiskelukaupunkiin kiinnittymisessä. Helsinki alkoi tuntua kotipaikkakunnalta, jonne voisi jäädä asumaan, niin kuin sitten jäinkin mieheni ja perheeni kanssa.
Muistan, miten asuntolautakunnassa tuntui aivan uudelta se, että joutui ottamaan myös vastuuta niistä päätöksistä. Meillä oli älyttömän hyvä porukka siellä. Konkarit ja viranhaltijat suhtautuivat hyvin yhdenvertaisesti kaikkiin riippumatta kokemuksesta ja iästä.
Kaupunkipolitiikka Helsingin kokoisessa kaupungissa on välillä todella haastavaa. Asiat ovat vaikeita ja monimutkaisia. Kaavamuutoksia on lähes jokaisessa kokouksessa. Mittaluokka talousasioissa on aivan eri kuin suurimmassa osassa Suomen kunnista tai kaupungeista. Helsingissä kaupunginvaltuustolla on muusta maasta poiketen myös sote-asiat.
Aikaa menee paljon. Valtuuston kokouksia on suunnilleen joka toinen viikko. Sen lisäksi on ryhmäkokoukset, asioihin perehtymiset, sidosryhmätapaamiset. Lisäksi on palkkatyö, perhe ja harrastukset. Olen hyväksynyt sen, että kaupunkipolitiikka on monesta muusta vapaa-ajan asiasta pois.
Jos lähtee politiikkaan mukaan, on sen ehdottomasti oltava perheen yhteinen päätös. Päätöksenteko vaatii väistämättä joustamista myös parisuhteelta ja perheeltä. Oma puolisoni on aina tukenut minua, se on helpottanut paljon.
Haluan kuitenkin sanoa, että perheellisenä politiikkaan osallistuminen on hyvin mahdollista. Lapset ovat kasvaneet näiden vuosien aikana kaiken muun ohessa. Arjen asiat on saatu aina jotenkin järjestettyä. Meillä Helsingissä myönnetään hakemuksesta pieni korvaus lastenhoidon järjestämiseen kokousten ajaksi sellaisille valtuutetuille, joilla on alle 10-vuotiaita lapsia. Se on tietenkin verotettavaa tuloa, mutta kuitenkin mielestäni hyvä kädenojennus.
Kuntapolitiikan ohessa täytyy myös elää normaalia elämää. Jokaisen kannattaa miettiä, mikä on itselle sopiva keino rajata päätöksentekoa muusta elämästä. Suljenko esimerkiksi välillä puhelimen kokonaan? Tai luenko niitä sähköposteja jossain tietyssä kohdassa päivää? On myös hyvä varata välillä kalenterista aikaa ihan vain sille, että on perheen kanssa tai itsekseen. Aina ei tarvitse olla tavoitettavissa.
Politiikkaan kuuluu se, että asioista ollaan eri mieltä. Aina se ei ole helppoa, kun näkökulmat törmäävät. Olen itse pitänyt tärkeänä, että tutustun kaikkiin valtuutettuihin. Sen myötä yhteistyö sujuu paremmin ja pystymme yhdessä hakemaan rakentavia ratkaisuja, vaikka olisimmekin eri mieltä.
Olen kokenut, että päätöksenteossa mukana oleminen on valtavan mielenkiintoista. Siinä pääsee tutustumaan sellaisiin asioihin, joihin ei omassa elämässä muuten törmäisi lainkaan. Tärkeintä on, että saan olla mukana kehittämässä Helsinkiä helsinkiläisten parhaaksi. Se on syy, miksi jaksan ja haluan olla tässä mukana.”
Matti Konola, Pyhännän kunnanvaltuutettu
Pyhännän asukasluku: noin 1 640
”Olin ehdokkaana ensimmäisen kerran vuonna 1980. Olin saanut kipinän yhteisten asioiden hoitamiseen ikään kuin verenperintönä, sillä isäni oli ollut mukana politiikassa. En tullut suoraan valituksi, mutta pääsin varavaltuutetuksi. Olin ehdokkaana vielä seuraavissakin vaaleissa, mutta vanhat konkarit menivät edelle. Vaikutin kuitenkin eri lautakunnissa. Niissä oppi paljon päätöksenteosta.
Tulin valituksi kunnanvaltuutetuksi vasta vuoden 1996 vaaleissa. Siitä lähtien olen ollut yhtäjaksoisesti mukana, koko ajan kunnanhallituksessakin.
Kyllähän ne asiat ensimmäisellä kaudella ja vielä toisellakin tuntuivat välillä vaikeilta. Pitkään tuntui myös siltä, että olen vähän sivussa ytimestä. Mietin usein, että missähän pöydissä ne päätökset pohjimmiltaan tehdään.
Kaiken tiedon ja vaikuttamisen paikat oppii kuitenkin ajallaan. Kannattaa olla aktiivinen, nykäistä kokeneempia hihasta ja kysellä asioista. Nykyään olen itse tällainen vanhempi jäärä. Mielelläni juttelen nuorempien valtuutettujen kanssa asioista. Tykkään myös siitä, jos joku oikein haastaa. Siinä saattaa omakin ajatus vähän muuttua, kun kuulee, että asian voi ajatella myös joltain toiselta kantilta.
Kannattaa myös käydä ryhmäkokouksissa. Niissä kunnanhallituksen jäsenet yleensä kertovat asioiden taustoja ja syitä sille, miksi johonkin päätökseen on päädytty.
Kuntapolitiikassa oman vaikeutensa tuo se, että päätettävät asiat koskevat usein suoraan ihmisten elämää. Siinä pitää osata ajatella sitä, millaisia vaikutuksia päätöksillä on tulevaisuudessa. Se ei ole aina helppoa varsinkaan pienessä kunnassa, kun ihmiset tuntevat sinut ja sinä tunnet heidät.
Nykyään kuntapolitiikka vaatii myös paljon talousosaamista. Vaikka asiat ovat vaikeita, ne ovat kuitenkin opittavissa. Ne eivät ole ihmistä suurempia. Pitää vain perehtyä ja ottaa selvää. Se vie tietenkin aikaa. Päälle tulevat kokoukset ja yhteydenpidot eri tahoihin.
Kyllä näihin hommiin pitää varata ehkä yksi päivä viikossa yhteensä. Ja jos olet kunnanhallituksessa tai muissa vastuullisemmissa tehtävissä, 2–3 päivää menee helposti. Samalla pitäisi hoitaa palkkatyöt ja kotihommat. Välillä on vaan ihan pakko priorisoida, että mikä juuri nyt on tärkeintä ja kiireellisintä. Traktorin ratissa onneksi voi hyvin puhua puhelimessa ja hoitaa siinä asioita.
Ensikertalaisen ei kuitenkaan kannata säikähtää työn määrää. Kaikkea ei tarvitse kerralla oppia. Päätöksentekoon kasvaa pikkuhiljaa, pala kerrallaan.
Pyhännällä on sillä tavalla hyvä tilanne, että meillä puoluerajat eivät ole niin jyrkkiä. Aika paljon päätöksiä voidaan tehdä yksimielisesti. Muutenkin tahtotila on etsiä kunnan parasta. Koin sen erityisen hyvin silloin, kun Jukkatalon konkurssi tuli. Se oli iso isku koko kunnalle. Valtuustopuolueiden edustajat olivat yhteydessä omien puolueidensa kansanedustajiin ja yhdessä veimme asiaamme eteenpäin.
Joskus menneinä vuosina riitelyä oli enemmänkin, mutta nykyään yhteishenki on hyvä. Jos tulee erimielisyyksiä, on tärkeää keskustella ja mennä eteenpäin. Ja vaikka asioista keskusteltaisiin rajustikin, ei niiden kannata antaa mennä ihon alle. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Jos äänestyksissä on itse on eri mieltä kuin enemmistö, aina voi jättää eriävän mielipiteen. Äänestystulokset kannattaa kuitenkin hyväksyä. Niitä on ihan turha lähteä riitauttamaan.
Tykkään kuntapolitiikasta kovasti. Siinä saa ajaa oman kunnan kannalta tärkeitä asioita. Tykkään myös siitä, että se on pohjimmiltaan joukkuepeliä. Yksin eri pärjäisi kukaan.”