Koulutien aloittaa tänä vuonna pari tuhatta oppilasta vähemmän kuin viime syksynä
Peruskoulun aloittaa tänä syksynä runsaat 55 000 ekaluokkalaista, kertoo Opetushallitus. Tämä on lähes pari tuhatta oppilasta vähemmän kuin viime syksynä.
Koulutielle lähtevän ikäluokan koko on pienentynyt jo usean vuoden ajan. Vuonna 2020 peruskoulun aloitti yli 60 000 lasta.
Sen sijaan yläkouluun siirtyvien määrä on kasvanut. Elokuussa perusopetuksen seitsemännen luokan aloittaa noin 64 000 oppilasta. Yhteensä perusopetuksen vuosiluokilla 1–9 opiskelee reilut 550 000 oppilasta.
Opetushallituksen mukaan oppivelvollisuuden laajentaminen on lisännyt perusopetuksen päättäneiden sijoittumista jatko-opintoihin.
Kahtena edellisenä vuotena keväällä perusopetuksen päättäneistä 99,5 prosenttia on jatkanut opintoja saman vuoden syksyllä. Viime vuonna vain noin 250 nuorta ei aloittanut jatko-opintoja keväällä päättyneen perusopetuksen jälkeen.
Vuosittain perusopetuksen päättäneitä, joilla on velvollisuus hakeutua koulutukseen, on hieman alle 60 000. Heistä yli puolet jatkaa suoraan lukioon ja yli 40 prosenttia ammatilliseen peruskoulutukseen. Loput aloittavat tutkintoon johtamattomassa koulutuksessa.
Syksyllä lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa aloittavien määrät ovat suunnilleen viime vuoden tasolla.
Oppivelvollisuus laajentui 18 ikävuoteen vuonna 2021.