Milloin on syytä epäillä MS-tautia? – PLL: Oireet voivat olla hyvin monenlaisia
MS-taudissa elimistön immuunijärjestelmä aiheuttaa tulehdusmuutoksia keskushermostossa. Oireet riippuvat siitä, missä kohdassa keskushermostoa muutokset sijaitsevat, Potilaan Lääkärilehti (PLL) kertoo.
Yksi MS-taudin mahdollisista ensioireista on näköhermon tulehdus eli optikusneuriitti. Se voi lehden mukaan aiheuttaa esimerkiksi näön hämärtymistä toisessa silmässä, näön heikkenemistä, kipua silmän liikuttamisen yhteydessä ja värinäön muutoksia.
Kaikki näköhäiriöt eivät kuitenkaan johdu MS-taudista, vaan niiden taustalla voi olla monia muita syitä.
MS-tauti voi PLL:n mukaan aiheuttaa myös erilaisia tuntoaistin muutoksia, kuten puutumista, pistelyä, tunnon heikkenemistä ja poikkeavia tuntemuksia iholla.
Tyypilliset oireet eivät yleensä ole muutaman sekunnin tai minuutin tuntemuksia, vaan kestävät pidempään. Yksittäinen puutumisen tunne ei yleensä tarkoita MS-tautia, mutta pitkittyneet tai toistuvat neurologiset oireet kannattaa selvittää.
Jos MS-tauti vaikuttaa liikkumista sääteleviin hermoratoihin, seurauksena voi olla ainakin lihasheikkoutta, kömpelyyttä, tasapainovaikeuksia ja kävelyn muuttumista.
Oireet voivat ilmaantua vähitellen tai pahenemisvaiheen yhteydessä.
Taudin oirekuva on aina yksilöllinen. Sairauteen voi liittyä myös poikkeavaa uupumusta eli fatiikkia, virtsarakon toiminnan häiriöitä, kipuoireita tai muistamisen ja keskittymisen vaikeuksia.
Kaikkia oireita ei kuitenkaan esiinny kaikilla sairastuneilla, PLL kertoo.
Sairaus alkaa useimmiten noin 20–40 vuoden iässä, ja se on naisilla yleisempi kuin miehillä.
MS-taudin tarkkaa syytä ei tunneta. Sen ajatellaan syntyvän useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta, jossa mukana ovat sekä perinnöllinen alttius että ympäristötekijät, mutta sairastumisriskiin on yhdistetty myös perinnöllisiä tekijöitä, vähäistä auringonvalon määrää ja matalaa D-vitamiinitasoa, tupakointia ja vaikkapa sairastettu Epstein–Barrin virusinfektio.
Yksittäinen riskitekijä ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen sairastuu MS-tautiin, PLL muistuttaa.
Lääkäriin kannattaa mennä, jos ilmaantuu uusia neurologisia oireita. Niitä voivat olla pitkittynyt näön heikkeneminen, toispuoleinen tunnon muutos, selvä lihasheikkos tai tasapainon tai kävelyn häiriöt. Päivien ajan jatkuvat tai toistuvat oireet kannattaa selvittää.