SpaceX:n avaruusaluksen kolmastoista koelento onnistui
Avaruusyhtiö SpaceX laukaisi Starship-avaruusaluksensa onnistuneesti aluksen 13. koelennolle Yhdysvaltain Texasista lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Kaksiosainen Starship koostuu varsinaisesta avaruusaluksesta sekä Super Heavy -kantoraketista.
Lennolla Starship kuljetti ensimmäistä kertaa avaruuteen Starlink-satelliitteja. Yhtiön mukaan testisatelliitit muodostivat onnistuneesti yhteyden olemassa olevaan Starlink-satelliittiverkostoon lasereiden avulla.
Uutiskanava CNN:n mukaan Starship laskeutui koelennon jälkeen suunnitellusti Intian valtamereen. Yhtiön tiedottaja Dan Huot sanoi, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Starship laskeutui ehjänä veteen.
Starship-alus on ollut miljardööri Elon Muskin johtamalle SpaceX:lle monien vastoinkäymisten projekti. Noin puolet aluksen koelennoista on epäonnistunut. 13. koelennolla merkittäviä ongelmia ei kuitenkaan ollut, vaan lento vaikutti onnistuneen suunnitellusti.
Laukaisu oli ensimmäinen sen jälkeen, kun yhtiö listautui pörssiin.