Kommentti: Somessa rukoillaan Amazonin puolesta, mutta Bolsonaro panee pökköä pesään – kuka pelastaisi maailman keuhkot?

Maailmaa on kohdannut ilmastokatastrofi, jonka kovakorvainen pääarkkitehti, Brasilian presidentti Jair Bolsonaro, viittaa kintaalla kansainväliselle paheksunnalle.

Esimerkiksi YK:n pääsihteeri Antonio Guterreksen ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin vetoomukset ovat kaikuneet kuuroille korville.

Macron on jopa vaatinut talouden mahtimaiden G7-kokousta puimaan tilannetta tämän viikon kokouksessaan.

Kärjistynyt tilanne paneekin miettimään, mitä kansainvälinen yhteisö voi tehdä peruuttamatonta ympäristötuhoa aiheuttavalle jäsenelleen.

Kyseessä voi olla tärkeä ennakkotapaus: kuinka kovia otteita voidaan tulevaisuudessa käyttää, kun suvereeni valtio saastuttaa vastalauseista piittaamatta?

Amazonin sademetsää on kohdannut tänä kesänä mahdollisesti kaikkien aikojen kiihkein tuhoamisvimman.

Satelliittikuvien perusteella sankka savu on kietonut vaippaansa koko Brasilian pohjoisimman osavaltion Romairan.

Etelä-Amerikan jättivaltion avaruustutkimuskeskus INPE on havainnut tänä vuonna jo 73 000 metsäpaloa. Määrä on 83 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.

Brasilian äärioikeistolaiseksi luonnehdittu presidentti panee lisää pökköä pesään.

Ilmastoahdistukseen havahtuneet seuraavat nyt voimattomina, kun Bolsonaro kannustaa kansaansa raivaamaan lisää tilaa maatalouden tarpeisiin.

Presidentti viis veisaa ilmastokriisistä ja ympäristön saastumisesta. Tropiikin Trumpiksi luonnehdittu Bolsonaro on monesti jyrähdellyt, että brasilialaiset päättävät itse, mitä sademetsällään tekevät.

Aihetunniste prayforamazon onkin levinnyt kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa eri puolilla maailmaa. Siihen turvautuivat niin järkyttyneet tavantallaajat kuin poliitikotkin.

Mutta onko tosiaan niin, ettei kansainvälinen yhteisö voi tehdä muuta kuin rukoilla Amazonin puolesta?

Bolsonaron virkaan astumisen jälkeen sademetsää on tuhottu joka viikko kahta Manhattania vastaava alue.

Kaikki presidenttiä vakavammin tieteeseen suhtautuvat tietävät, että Amazon on globaalisti tärkeä hiilinielu, lämpötilan säätelijä ja makean veden lähde.

Siitä 60 prosenttia sijaitsee Brasiliassa.

Kansainvälisen järjestelmän kulmakivenä on pidetty sitä, ettei itsenäisen valtion suvereniteettiin kajota. Se voi lähtökohtaisesti toimia rajojensa sisäpuolella haluamallaan tavalla.

Valtioita kuitenkin kahlitsevat niin kansainvälisen oikeuden periaatteet kuin vapaaehtoiset sitoumukset.

Lisäksi kansainvälinen yhteisö on puuttunut yksittäisten valtioiden toimiin, kun niitä on epäilty ihmisoikeusloukkauksista.

Melko tuore esimerkki kiistellystä ”suojeluvastuun periaatteesta” oli Libyan kriisi vuonna 2011, jolloin valtiojohtaja Muammar Gaddafi suistettiin vallasta länsiliittouman tuella.

Brassipresidentti Bolsonaro on varoittanut muita sotkeutumasta maansa sisäisiin asioihin.

Uhmakas siilipuolustus onkin valtioiden perinteinen tapa suhtautua ulkopuolisten moitteisiin.

Mutta Amazonin sademetsän polttaminen poroksi aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa ilmastolle, josta koko ihmiskunta on riippuvainen.

Siksi myös EU:n tulisi unohtaa hienotunteisuutensa ja panna Mercosur-kauppaneuvottelut jäihin, jos Brasilian ilmastolinja ei muutu.

Sillä on maailman ekosysteemin kannalta valtava merkitys, miten Brasilia kohtelee sademetsäänsä.

Maa tuleekin pakottaa ruotuun yksipuolisten taloudellisten sanktioiden avulla, vaikka se kuinka vahingoittaisi Bolsonaron johtaman mahtivaltion suvereniteettia.

Näille toimille kansalaisyhteiskunnan tuki on taattu: kuluttajat ovat jo aloittaneet boikotteja ja vaatineet brassituotteiden tuontikieltoa.

Savupatsaat ovat havahduttaneet yhä suuremmat kansanjoukot maailman eri kolkissa vaatimaan kestävämpää ilmastopolitiikkaa.

Toisaalta myöskään päinvastaista vaikuttamiskeinoa ei kannata sulkea pois.

Ilmaston ja ympäristön kannalta kriittisiä resursseja hallitseville valtiolle voisi jopa maksaa luonnonsuojelusta, kuten esimerkiksi Norja ja Saksa ovat tehneet.

Ne tosin jäädyttivät Amazonin suojeluprojektinsa viimeisimpien tuhojen tultua päivänvaloon.

Voimankäyttö piittaamatonta valtiota kohtaan tuntuu kaukaa haetulta, mutta ei tulevaisuudessa ole täysin mahdoton skenaario. Esimerkiksi yhteisten vesivarojen myrkyttäjälle tuskin löytyisi ymmärrystä.

Karu paradoksi on kuitenkin se, että ilmastonmuutoksen kovimpia kiihdyttäjiä on lähes mahdotonta painostaa edellä mainituilla keinoilla.

Vaikka uutisotsikot revittelevät Brasilian tragedialla, Kiina, Yhdysvallat, Intia, Venäjä ja Japani ovat hiilidioksidipäästöissä omaa luokkaansa.

Amazonin kriisin ainut myönteinen puoli on silti se, ettei etenevältä tuholta voi enää ummistaa silmiä.

Savupatsaat ovat havahduttaneet yhä suuremmat kansanjoukot maailman eri kolkissa vaatimaan kestävämpää ilmastopolitiikkaa.

Tämä viesti kantautuu vielä varmasti aina Brasílian, Washingtonin kuin Pekinginkin norsunluutorneihin saakka.