Kolumbiaa ravistelleessa maanjäristyksessä on kuollut yli 200 ihmistä
Etelä-Amerikassa sijaitsevaa Kolumbiaa maanantaina ravistelleessa maanjäristyksessä kuolleiden määrä on noussut yli 200 ihmiseen. Asiasta uutisoi tiistaina CNN, joka on koonnut Kolumbian eri viranomaisten ilmoittamia uhrilukuja.
Maanjäristyksen kohteeksi joutuneiden suurkaupunkien pormestarien yhteislausunnon mukaan järistyksessä loukkaantui yli 1 300 ihmistä ja 165 rakennusta romahti. Lisäksi useat lentokentät keskeyttivät toimintansa.
Järistyksen keskus sijaitsi Kolumbian länsiosassa San Jose del Palmarissa. Kolumbian presidentti Abelardo de la Espriella on julistanut maahan hätätilan.
Kolumbiaa ja useita muita Latinalaisen Amerikan maita vavisuttaneen maanjäristyksen voimakkuus oli Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan 7,4.
Järistys tuntui pohjoisessa aina Panamassa saakka.