"Hirvivaaramerkki tulee ottaa tosissaan" – Tässä on viime vuoden kolarimäärä
Hirvikolarien riski kasvaa syksyllä, sillä hirvet liikkuvat paljon kiima-aikana syys-lokakuussa, vakuutusyhtiö Pohjantähti muistuttaa. Myös syksyn hirvenmetsästyskausi sekä muutto talvilaitumille saa hirvet liikkeelle.
Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna tapahtui yhteensä 1814 hirvikolaria.
– Hirvikolari tapahtuu usein silloin, kun jokin häiriötekijä vaikuttaa kuskiin. Häiriötekijä voi olla esimerkiksi näköeste, vastaantulija, huonot sääolot tai keskittymisen herpaantuminen, Pohjantähden korvausasiantuntija Jaana Palonen kerto tiedotteessa.
Hirvikolareita sattuu kaikkina vuorokaudenaikoina, mutta eniten aamu- tai iltahämärän aikaan.
Ajonopeuden lasku antaa lisäaikaa reagointiin ja vähentää mahdollisesta törmäyksestä aiheutuvia vammoja.
– Hirvivaaramerkki tulee ottaa tosissaan. Varsinkin vanhemmat hirvet ylittävät tien yleensä tietystä paikasta, kertoo Palonen.
Toinen hirvien vilkkaan liikehdinnän kausi ajoittuu touko-kesäkuuhun, kun hirviemot vieroittavat ylivuotiset vasansa.