Keskustan veretseisauttavasta vaalivoitosta 30 vuotta – näin silloin ensimmäistä kertaa läpimenneet muistelevat tunnelmia
Suomalaisen politiikan ikonisimpien käsitteiden joukkoon on kivunnut termi ”veretseisauttava vaalivoitto”, jolla ex-puoluesihteeri Seppo Kääriäinen kuvasi keskustan voittoa vuonna 1991.
Tänään 17. maaliskuuta tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta keskustan suurvoitosta. Vaalit olivat paitsi voitto, myös keskustalainen sukupolvenvaihdos.
Pitkän linjan keskustaedustajista pois jättäytyivät esimerkiksi sellaiset legendaariset nimet kuin Johannes Virolainen ja Marjatta Väänänen. Tilalle tuli monta uutta sittemmin pitkät ja näkyvät urat tehnyttä keskustanimeä.
Keskustan eduskuntaryhmään nousivat uusina vuonna 1991 esimerkiksi myöhempi pääministeri Matti Vanhanen, EU-komissaariksi ja Suomen Pankin pääjohtajaksi päätynyt Olli Rehn, eduskuntaryhmää vuodet 2003–2011 luotsannut Timo Kalli, ja pitkät yhteiskunnalliset päivätyöt tehneet Olavi Ala-Nissilä, Maria Kaisa Aula, Juha Korkeaoja, Markku Laukkanen ja Markku Rossi.
Kaikkiaan keskusta sai uusia edustajia 24, eli melkein puolet 55 ihmisen eduskuntaryhmästä. Suomenmaa haastatteli heistä neljää tähän juttuun.
Nykyinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen nousi eduskuntaan Virolaisen ja Väänäsen jäätyä Uudenmaan listoilta sivuun.
– Kampanjassani läpimenoa pidettiin varmana, nyt sen kehtaa jo sanoa. Aiemman vuosikymmenen aikana olin jo useampaan otteeseen päässyt lähelle, ja 1991 oli ikään kuin odotettu jatke 80-luvun kampanjoille.
Valitaansa aavisteli myös satakuntalainen, silloisesta Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä valittu Timo Kalli. Kalli toimi kansanedustajana lopulta vuoteen 2019.
– Keskustan tuleva vaalivoitto tuntui jo kampanjoidessa aivan käsin kosketeltavalta. Siinä alkoi aavistella, että nyt saattaisi itsekin päästä läpi.
Nykyään ministeri Vanhasen esikunnassa valtiosihteerinä työskentelevä Maria Kaisa Aula ei osannut nuorena ensikertalaisena odottaa läpimenoaan.
– Oli se hienoinen yllätys. Keskusta sai Lapin vaalipiirissä lisäpaikan, ja tämä viides paikka osui sitten minulle.
Vuoteen 2003 asti edustajana istunut Aula selittää valintaansa myös suhdanteilla.
– Keskustan voittoa osasi odottaa, ja samalla se, kun olin listalla aakkosissa ensimmäisenä, saattoi tuoda minulle enemmän huomiota, Aula naurahtaa.
– Tervolalaisena olin ehkä myös Paavo Väyrysen äänten perijöiden joukossa. Hän siirtyi näissä vaaleissa Uudellemaalle, ja useampi hänen tukijansa löysi minut naapurikunnasta.
Politiikan ulkopuolelta valituksi tulemistaan kuvaa jokseenkin yllättäväksi Keski-Suomesta valittu Aino Suhola.
– Minun piti tulla ilmeisesti vain keräämään ääniä, joita keskusta ei olisi muuten saanut.
– Tiesin etukäteen, että saan joko hyvin vähän ääniä tai sitten ne odotetut kolme tuhatta. Sainkin viisi ja puoli tuhatta, ja kyllä läpimeno oli yllätys kaikille. En ollut ollut puolue- tai kuntapolitiikassa, mutta ammattiyhdistystoiminnassa kyllä pääluottamusmiehenä, toimittajana uraa tehnyt Suhola muistelee.
Maailmanparannustauti syntyi, kun Suhola koki ihmisen unohtuneen 80-luvun materiaan ja mammonaan tuijottavien arvojen keskellä. Vaikuttamisen kanavaksi piti vielä valita puolue.
– Pohdin, että on myös sellaista rakenteellista väkivaltaa, joka tulee lainsäädännön kautta, ja ajattelin, että olisi tarpeen tuoda arjen sydänääniä myös niihin puitteisiin. Siitä se sitten lähti.
– Luin kaikkien puolueiden periaateohjelmat, ja huomasin, että olin ollut tietämättäni alkiolainen. Ihmisyysaate kolahti ja lujaa, Suhola painottaa.
Aate piti häntä uskollisena liikkeelle kun hän vaikutti eduskunnassa vuodet 1991–1999.
– Myöhemmin huomasin, että aate etukenossa ei kovin moni muu eduskuntaryhmässä ollut, mutta minua ihmisyysaate piti liikkeessä koko ajan.
Vuonna 1991 keskusta kampanjoi oppositiosta käsin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Kaudella 1987–1991 toiminut Harri Holkerin sinipunahallitus hoiti keskustalaisten mielestä talouspolitiikkaa harvinaisen huonosti ja kansakin halusi menoon muutosta.
– Asetelma perustui siihen, että keskusta oli sinipunan vaihtoehto. Sinipuna oli päästänyt talouden ylikuumenemaan, kilpailukyvyn heikkenemään ja rahamarkkinat vapautuivat väärällä tavalla. Etenkin SDP:n ja keskustan välillä oli vahva jännite talouspolitiikassa Holkerin kaudella, Aula kuvaa.
– Tuoreella puheenjohtajallamme Esko Aholla oli tarve saada näyttöjä, ja hän onnistuikin tarjoamaan selkeän vaihtoehdon. Kotimaan talouspolitiikan lisäksi kansainvälistä politiikkaa seurattiin silmä kovana. Suomessa keskusteltiin, pitäisikö ETA-sopimukseen liittyä. Euroopan yhteisöön liittymisestä ei vielä uskaltanut puhua kukaan, Kalli muistelee.
Nykyinen valtiovarainministeri Vanhanen kuvaa talouden alamäen näkyneen viimeistään kampanja-aikana selvästi, ja lamaksi tilanne räjähtikin melko pian vaalien jälkeen.
Loppukesältä 1990 Vanhanen muistaa Kehäsanomat-lehden päätoimittajan paikalta huomanneensa muutoksen erään kouriintuntuvan esimerkin kautta.
– Yleensä elokuussa lehteen tuli erittäin paljon työpaikkailmoituksia. 1990 näitä tuli käytännössä nolla. Yksityiseltä sektorilta pystyi näin jo ennakoimaan lamaa.
Myös aluepolitiikka selitti keskustan voittoa.
– Koko Suomi-ajattelu oli vaihtoehto kokoomuksen ja SDP:n politiikalle. Meillä Lapissa ei matkailuelinkeino ollut vielä silloin kuin vasta alkamassa hidasta nousuaan, ja ihmisiä kiinnostivat silloin muut maaseudun elinkeinoasiat, metsäasiat ja kuntatalous, Aula kertoo.
– Oman korkeakoulun saanti, koulutuspolitiikka ja elintarviketalouden asiat kiinnostivat satakuntalaisia. Suomikin oli silloin hiukan toisenlainen, ihmisiä oli silloin yhä enemmän maakunnissa ja pienemmissä kunnissa, Kalli kuvaa.
Kampanjointi oli 1990-luvun alussa vielä niin sanottua vanhan liiton kampanjointia. Paperiset esitteet, mainokset painetuissa lehdissä ja ihmisten tapaaminen olivat olennainen osa kampanjan tekoa.
Kilometrejä kertyi, etenkin Aulan kampanjassa Lapin etäisyyksillä. Tukiverkostot saatiin paikallisyhdistysten väestä, eivätkä some saati vielä edes tekstiviestit laajentaneet kenttää, jolla oli toimittava.
Aula arvioi kampanjoiden muuttuneen rahallisesti kalliimmiksi.
– Käytin markkoja sellaisen kymmenen tuhannen euron verran. Velkaa en ottanut, tuki-ihmisiltä kerättiin summat köyhän opiskelijan kampanjaan. Nykyiseen verrattuna se oli edullista, sillä nykyään jos haluaa tehdä ison kampanjan, pitää käyttää kymmenkertainen summa.
Vaali-ilta oli yhtä juhlaa keskustapiireissä ympäri Suomen. Puolue oli haastanut SDP:n johtoasemaa koko 1980-luvun ja nyt oppositiokauden jälkeen keskusta onnistui lopettamaan SDP:n 25 vuotta jatkuneen aseman suurimpana puolueena.
Keskusta lisäsi edustajapaikkojaan peräti viidellätoista. 55 edustajaa saanut puolue oli selvästi kakkoseksi tippuneen, 48 edustajaa saaneen SDP:n edellä. Hallitukseen keskustan kumppaniksi päätynyt kokoomus menetti neljätoista paikkaa, saaden neljäkymmentä.
– Gallupit kertoivat tulevasta voitosta, mutta voiton mittakaavaa jännitettiin eniten, Vanhanen kertoo.
– Ihmiset halusivat paljon keskustella siitä, että vallinneisiin arvoihin piti saada muutos. Tuli tunne, että keskustan edustamat arvot ihmisen laittamisesta rahan edelle puhuttelivat, Suhola lausuu.
Voitto ei tullut yllätyksenä, vaikka sen eteen saikin jännittää.
– Vaihtoehdon hakeminen ja odotus kyllä heijastelivat vaali-iltana. Kun tulin valituksi, yhteydenottoja tuli valtavasti, tuntui melkein kansanjuhlalta, Kalli naurahtaa.
– Kampanjan jälkeen olin aika väsynyt ja vaalivalvojaiset pidettiin ihan vain pienellä porukalla lapsuudenkodissani Tervolassa. Mutta väsymys kyllä unohtui, kun riemu oli niin valtava, Aula muistaa.
– Ennakkoäänten tulo oli kauhean jännittävää, ja minäkin näytin kaikkien hämmästykseksi siinä jo olevan läpimenijöiden joukossa, Suhola sanoo.
Lama rysähti kuitenkin kasvoille heti vaalikauden alussa ja vaalikausi oli vaikea. Todellisuus paljastui hyvin nopeasti, Timo Kalli kertoo.
– Heti huomasi, että sellaisia odotuksia, joita kullakin oli, ei voinutkaan toteuttaa siinä maailmassa. Markka keikkui sinne ja tänne, korot nousivat, rahansaanti oli vaikeaa.
Suurempaa kuin voiton odotus ja voitonriemu, oli sen jälkeinen pettymys, Aino Suhola kuvaa.
– Nykyisen vihapostin ja tönimisten aikana muistuu mieleen ajat, jolloin itsekin seisoin Jyväskylän torilla, ja ihmiset kävivät rinnuksiin kiinni ja sylkivät päälle. Säästöjä alettiin tehdä heti kauden alussa ja ne olivat kipeitä.
Vanhanen kuvaa vaalikautta hektiseksi.
– Ensimmäiset suuret leikkauspäätökset piti tehdä kesken vuotta. Oli velkakriisi, pankkikriisi, työttömyys ja konkurssiaallot. Myös epävarmuus ja vallankaappausyritykset Neuvostoliitossa sävyttivät turvallisuusilmapiiriä, ja sitten maa hajosikin.