Keskustan Könttä esittää: Kodinturvajoukot Ahvenanmaalle, naisten asevelvollisuus valmisteluun
Keskustan kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Joonas Könttä esittää kodinturvajoukkojen perustamista Ahvenanmaalle.
Könttä käynnistäisi myös selvityksen naisten asevelvollisuuden toteuttamisesta 2030-luvulla.
Köntän mielestä Ahvenanmaa on strategisesti tärkeä alue ja sen puolustaminen Suomen vastuulla. Kodinturvajoukoilla (Ålands Hemvärn) on myös entuudestaan historiaa Ahvenanmaalla.
– Ahvenanmaan kodinturvajoukkojen palvelus sisältäisi paitsi aseellisen puolustamisen harjoittamisen, mutta myös laajentaisi kykyjä vastata erinäisiin kriiseihin. Palvelusmallin rungon saisi suoraan manner-Suomen asevelvollisuudesta, Könttä toteaa.
Ahvenanmaan puolustamisesta ja Itämeren turvallisuudesta käytävää keskustelua ei ole Köntän mukaan syytä vältellä.
– Olen vakuuttunut, että myös Ahvenanmaalla ymmärretään muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne. Ruotsin Gotlannin saarellakin on aktivoitu kodinturvajoukkojen harjoituksia, hän muistuttaa.
Keskustaedustaja korostaa, että samalla koko maamme puolustuksen perustaa eli maanpuolustustahtoa tulee vaalia.
– Yleinen asevelvollisuus on Suomen turva ja sen osana naisten asevelvollisuuden aloittamista on todenteolla valmisteltava. Maamme puolustus nojaa laajaan reserviarmeijaan ja sen ylläpitämiseen tarvitsemme molempia sukupuolia – sekä yhdenvertaisuussyistä että ikäluokkien pienentymisestä johtuen.
– 2030-luvun alku on realistinen aikataulu toteuttaa molempia sukupuolia koskeva asevelvollisuus, Joonas Könttä ehdottaa.