Keskustan ehdolla olevat ex-puheenjohtajat aluevaaliteemoista: "Erot ovat isoja ja perustavanlaatuisia etenkin keskustan ja kokoomuksen välillä"

Aluevaalit

Aluevaaleissa ehdolla olevat keskustan entiset puheenjohtajat Anneli Jäätteenmäki, Katri Kulmuni, Juha Sipilä, Matti Vanhanen ja Paavo Väyrynen ovat julkaisseet yhteisen kannanoton vaalien pääkysymyksistä.

Ex-puheenjohtajien mukaan puolueiden linjoissa on eroja.

– Erot ovat isoja ja perustavanlaatuisia etenkin keskustan ja kokoomuksen välillä siinä, onko palveluja tasa-arvoisesti koko maakunnan alueella lähellä ihmisiä.

– Toinen painottaa pääasiallisesti keskuskaupunkeja ja toinen haluaa turvata yhdenvertaiset palvelut myös harvaanasutuilla alueilla ja kehyskunnissa asuville ihmisille, tiedotteessa todetaan.

Ehdokkaiden vaalikoneisiin antamat vastaukset kertovat ex-johtajien mukaan selvää kieltä siitä, että suhteessa lähipalvelujen kehittämiseen keskusta ja kokoomus ovat puolueista kauimpana toisistaan.

Tästä poliittisesta erosta äänestäjien on heidän mielestään hyvä olla tietoisia. 

– Vaaleissa ratkaistaan pitkälle tulevaisuuteen se, kumman linjan mukaan uusia hyvinvointialueita ryhdytään rakentamaan.

– Keskusta ja kokoomus löytävät kyllä yhteistä säveltä monissa muissa tärkeissä kysymyksissä aluevaltuustoissa, kuten yksityisen sektorin käyttämisestä osana palvelujen tuottamisen kokonaisuutta. Keskustan ehdokkaat sen sijaan ovat asuinpaikastaan riippumatta sitoutuneet kehittämään maakuntiaan tasapuolisesti, keskustalaiset huomauttavat.