Keskustaedustajat: Kotimainen ruoka on turvallisuuspolitiikkaa

Maatalouskriisi

Suomalainen tuottaja on historiansa kovimmassa talousahdingossa, ex-maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) arvioi.

Hän sanoo, että kotimainen ruuantuotanto on nyt aidosti vaarassa loppua.

– Siihen meillä ei totisesti ole varaa kriisiytyvässä maailmassa.

Anttila vaatii suomalaista kauppaa tunnustamaan kotimaisen ruuantuotannon erityislaadun ja pelastamaan sen varmalta kuolemalta. Hän luonnehtii, että oma kotimainen puhdas ruoka on kuluttajan tärkein henkivakuutus.

Venäjän elintarvikeviennin loppuminen on romahduttanut tuottajahintoja jopa 60 prosentilla. Samalla kaupan halpuutuskampanjat pienentävät tuottajien leipää entisestään.

– Pidemmällä ajanjaksolla ne tulevat romuttamaan sekä ruuan laadun, ruuantuotannon etiikan että korkean hygienian eteen tehdyn vuosikymmenten työn. Ruotsissa näillä laatukriteereillä on haettu lisäarvoa markkinoilta yhdessä kuluttajan kanssa.

Myös keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä katsoo, että kotimainen ruoka on turvallisuuspoliittinen kysymys.

– Äärimmäisessä kriisitilanteessa Suomesta loppuisi ruoka ilman suomalaista tuotantoa. Siksi viljelijöiden traktorimarssi Helsinkiin ansaitsi paikkansa.

Molemmat edustajat kiittelevät maatalousministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk,) ratkaisua ottaa Maaseutuvirasto tarkemmin ministeriön ohjaukseen.