IL: Eduskunnassa kokous akuutista turvallisuushuolesta
Politiikka
Eduskunnassa pidettiin eilen salainen kokous, jossa eduskuntaryhmien johdolle kerrottiin akuutista turvallisuusuhasta, kertoo Iltalehti. Tieto uhasta oli tullut keskiviikkona.
Kokousta johti eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, kokoomuksen Paula Risikko. Hän kertoo Iltalehdelle katsoneensa yhdessä eduskunnan turvallisuusjohtajan kanssa, että tieto piti välittää eduskuntaryhmille.
Risikon mukaan tieto liittyy kokonaisturvallisuuteen ja eduskunnassa työskentelevien turvallisuuteen. Iltalehti ei saanut häneltä eikä kokouksen osallistujilta tarkempia tietoja uhan luonteesta.