Yli 2 600 nuorta aktivoi opintosetelinsä ensimmäisen kuukauden aikana
Ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille tarkoitettu opintoseteli on saanut hyvän vastaanoton. Asiasta kertoi perjantaina 37 korkeakoulun yhteishanke Digivisio 2030.
Elokuussa käyttöön otetulla opintosetelillä voi suorittaa maksutta suomen- ja ruotsinkielisiä avoimia korkeakouluopintoja 30 opintopisteen edestä.
Digivisio 2030:n mukaan setelinsä aktivoi ensimmäisen kuukauden aikana 2 656 nuorta eli yli 13 prosenttia seteliin oikeutetuista. Myös aktivointiin käytetty Opin.fi-palvelu teki elokuussa uuden kävijäennätyksen.
– Opintoseteli madaltaa kynnystä tutustua korkeakouluopintoihin ja löytää oma suunta. Ensimmäisen kuukauden tulokset osoittavat, että nuoret ovat löytäneet palvelun ja opintosetelin hyvin, Digivisio 2030:n hankejohtaja Jonna Piiroinen sanoo tiedotteessa.
Opintoseteli on opetus- ja kulttuuriministeriön kokeilu, joka on voimassa kaksi vuotta.