Kesko pyrkii pitämään kaikki kaupat auki mahdollisen lakon aikana – "Ei ole tarvetta hamstrausostoksiin"
Aiempiin kokemuksiin perustuen Keskon tavoitteena on, että kaikki kaupat pidetään auki mahdollisen lakon aikana. Asiasta kertoo STT:lle Keskon työsuhdejohtaja Petteri Huovinen.
Kesko pyrkii varautumaan lakkoon toimittamalla tavaraa kauppoihin enemmän kuin tavallisesti.
Huovisen arvion mukaan elintarvikkeita tulee olemaan saatavilla Keskon kaupoissa normaalisti lakonkin aikana. Lakko saattaa kuitenkin näkyä kuluttajille yksittäisten tuotteiden vajauksena.
– Tämä on tuttua aikaisemmista lakoista, että voi tulla (vajausta) ja on tullutkin. Mutta kyllä korvaavia tuotteita nykyään on, Huovinen sanoo.
– Ei ole tarvetta hamstrausostoksiin, hän painottaa.
Palvelualojen ammattiliitto PAM antoi tänään lakkovaroituksen kaupan alalle. Lakkojen piirissä on yli 70 000 työntekijää, ja ne koskevat suurta osaa kaupan logistiikasta sekä päivittäistavarakaupan myymälöistä.