Kenestä Euroopan äänenkannattaja? – Tutkijat uskovat Merzin ja Macronin yhteispeliin, mutta muutkin on saatava mukaan

Turvallisuuspolitiikka

Viime viikkoina Eurooppa on hakenut paikkaansa uudenlaisessa valtatasapainossa

Helmikuussa Yhdysvallat ja Venäjä keskustelivat Ukrainan tulevaisuudesta Saudi-Arabian Riadissa, mutta jättivät eurooppalaiset kutsumatta.

Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance puolestaan kohautti Münchenin turvallisuuskonferenssissa lausunnoillaan siitä, ettei Euroopan suurin uhka tule Venäjän tai Kiinan suunnalta, vaan maanosan sisältä. Tällä hän viittasi muun muassa osin äärioikeistolaiseen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) eristämiseen poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ensimmäinen kuukausi vallassa on tehnyt eurooppalaisille selväksi, että läntinen Eurooppa ei voi enää nojata puolustuksessaan Yhdysvaltojen tukeen.

Euroopan johtajat ovat vastanneet shokkiuutisiin järjestämällä hätäkokouksia ja matkustamalla kukin vuorollaan Washingtoniin neuvottelemaan.

Samaan aikaan Ranska ja Saksa ovat löytämässä toisensa uudelleen.

– Yhdessä me pystymme saavuttamaan suuria asioita maillemme, julisti Saksan tuleva liittokansleri Friedrich Merz viestipalvelu X:ssä sen jälkeen, kun hän tapasi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin tämän viikon alussa Pariisissa.

Lausunto herättää Saksan ja Ranskan suhteisiin erikoistuneen tutkijan Eileen Kellerin mukaan suuria odotuksia Merzin ja Macronin yhteistyöstä. Keller työskentelee Saksalais-ranskalaisessa tutkimusinstituutissa Ludwigsburgissa.

– Olen itse hyvin utelias näkemään, mitä konkreettisia ehdotuksia tästä seuraa ja miten ne rahoitetaan. Tällä hetkellä konkreettista tietoa on tihkunut julkisuuteen vain vähän, hän sanoo STT:lle.

Historiallisesti Saksa ja Ranska ovat muodostaneet Euroopan unionin kovan ytimen. Viime vuosina vetovastuu unionista on ollut pitkälti Macronin harteilla, mutta nyt vaikuttaa siltä, että myös Saksa olisi palaamassa takaisin Euroopan johtoon.

Onko Ranskasta ja Saksasta kuitenkaan koko Euroopan äänenkannattajiksi?

Sekä Kellerin että niin ikään Ranskan ja Saksan suhteisiin perehtyneen tutkijan Jacob Rossin mukaan on selvää, että maiden suhteet tulevat tiivistymään lähitulevaisuudessa. Väistyvän liittokanslerin Olaf Scholzin ja Macronin henkilökemiat kulkivat eri taajuuksilla.

– Scholzin aikana maiden suhteissa koettiin aallonpohja, Saksan ulkopoliittisessa ajatushautomossa työskentelevä Ross toteaa.

Merz puolestaan tunnetaan läheisten Ranska–Saksa-suhteiden vaalijana, ja hän korosti hyviä suhteita Ranskaan jo vaalikampanjassaan.

Rossin mukaan Länsi-Saksasta Sauerlandista kotoisin oleva Merz on kulttuurisesti paljon lähempänä ranskalaisia kuin Scholz tai tätä edeltänyt liittokansleri Angela Merkel.

Toisaalta Ross arvioi, että Macron tulee olemaan lähitulevaisuudessa kompromissihakuisempi ja joustavampi, koska hänellä on jäljellä vain kaksi vuotta presidenttinä.

– Hän taistelee nyt todella Eurooppa-politiikkansa perinnön puolesta ja sen puolesta, että hänen ajatuksensa eurooppalaisesta solidaarisuudesta ja (Euroopan) strategisesta autonomiasta pantaisiin täytäntöön.

Sekä Merziä että Macronia yhdistää myös sisäpolitiikasta kumpuava paine profiloitua vahvana ja sanansa pitävänä johtajana, Ross muistuttaa.

Rossin mukaan Euroopalla tulee olemaan Macronin ja Merzin johdolla mahdollisuus vaikuttaa enemmän Ukrainasta käytäviin neuvotteluihin.

– Ennen Saksan vaaleja vaikutti siltä, että Ranskan ja Saksan johto olivat asiassa hyvin eri linjoilla, hän arvioi.

Macronin näkemyksenä on Rossin mukaan ollut, että myös Euroopan on tärkeää tehdä ehdotuksia aselevosta jo nyt. Näin tehdessään Eurooppa otettaisiin neuvotteluissa vakavasti, ja se voisi myös vaikuttaa neuvotteluihin.

Esimerkkinä Ross nostaa ajatuksen eurooppalaisten rauhanturvaajajoukkojen lähettämisestä Ukrainaan.

Sen sijaan Saksassa on Scholzin johdolla ajateltu, että aika ei ole vielä kypsä aselevosta neuvottelemiselle.

– Uskon, että Merz on nyt enemmän Macronin linjoilla, Ross sanoo.

Hänen mukaansa Merz puhui jo viime syksynä sen puolesta, että Euroopan unioni aloittaisi strategiset neuvottelut Venäjän kanssa – itsenäisesti ilman Yhdysvaltoja.

Keller huomauttaa, etteivät Saksa ja Ranska voi kuitenkaan johtaa turvallisuuskeskustelua kahdestaan, vaan niiden on otettava mukaan maita laajemmalla spektrillä.

– Kysymys Euroopan turvallisuudesta ja vakaudesta ei pääty Euroopan unionin rajoille. Mielestäni tilanne on sellainen, että turvallisuutta on pakko ajatella yleiseurooppalaisella tasolla, hän painottaa.

Keller puhuu niin kutsutusta Weimar+ -maajoukosta, johon kuuluisivat Saksan ja Ranskan lisäksi Puola, Italia, Espanja ja myös Iso-Britannia. Niin kutsutulla Weimarin kolmiolla viitataan Ranskan, Saksan ja Puolan keskinäisen yhteydenpidon formaattiin, joka luotiin vuonna 1991.

– Saksa–Ranska-moottori on tärkeä, mutta ei aina riittävä. On ratkaisevaa saada myös muut mukaan ja luoda jotain, mihin muutkin voivat samaistua, Keller pohtii.

Viime viikolla Iso-Britannia kutsuttiin mukaan yhteen Macronin järjestämistä hätäkokouksista. Tällä viikolla maan pääministeri Keir Starmer on ollut Washingtonissa keskustelemassa muun muassa Ukrainan tilanteesta.

Sunnuntaina Starmer isännöi Euroopan johtajien kokousta, jossa on määrä keskustella Ukrainan sodasta ja Euroopan turvallisuustilanteesta.

Ross näkee kaksi mahdollista skenaariota Euroopan unionin turvallisuuden kehittämiselle.

Ensimmäinen mahdollisuus on, että sellaiset eurooppalaiset maat, jotka pyrkivät vähentämään riippuvuutta Yhdysvalloista, syventäisivät yhteistyötään valtioiden välillä.

Toinen vaihtoehto olisi jatkaa Euroopan unionin liittovaltiokehitystä eli federalisaatiota.

– Pidän sitä (liittovaltiokehitystä) epätodennäköisenä, mutta tietysti se mahdollisuus on olemassa, hän toteaa.

Keller nostaa esiin 1950-luvun alussa pöydällä olleen ajatuksen eurooppalaisesta puolustusyhteisöstä, jolla olisi oma armeija. Yhteisön perustamissopimuksen allekirjoittivat Länsi-Saksa ja Benelux-maat.

Lopulta hanke kuitenkin kariutui, kun Ranska ei suostunut ratifioimaan sopimusta.

Kellerin mukaan Ranska ja Italia voisivat teoriassa ratifioida sopimuksen jo tänään ja myös muiden maiden mukaan ottaminen on mahdollista.

– Ja sitten olisi olemassa perusta, jota olisi tietenkin päivitettävä. Mutta tällöin olisi mahdollista suhteellisen nopeasti saada aikaan jonkinlainen ylikansallinen rakenne, edellyttäen, että se olisi poliittisesti toivottavaa.

– Meidän pitää nyt odottaa, että mihin suuntaan poliittinen keskustelu kehittyy, onko oikeasti olemassa valmiutta kehittää (turvallisuusyhteistyötä) tähän suuntaan, hän lisää.