Kanava: UKK viritti länsisuhteita Elisabetin kruunajaisissa
Presidentti Urho Kekkosen idänsuhteiden vaaliminen muistetaan, mutta hän halusi vakaat suhteet myös länteen.
Entinen valtiosihteeri, Pekingissä, Moskovassa ja Berliinissä suurlähettiläänä toiminut Arto Mansala kuvaa Kanava-lehdessä pääministeri Kekkosen osallistumista kuningatar Elisabetin kruunajaisiin Lontoossa. Elettiin kesäkuuta 1953, lähes kolme vuotta ennen Kekkosen nousua presidentiksi.
Pääministerin matka oli Mansalan mukaan poikkeuksellinen hanke kylmän sodan epävakaina alkuvuosina. Vain pari kuukautta aikaisemmin Kekkonen oli osallistunut Neuvostoliiton johtajan Stalinin hautajaisiin.
Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksista esitettiin tuolloin maailmalla pessimistisiä arvioita, Mansala huomauttaa.
Kekkonen oli Pohjoismaista korkein poliittinen edustaja. Muista Pohjoismaista päävieraat olivat kuningashuoneiden prinssejä.
Brittien ulkoministerin ollessa sairaana Kekkonen kävi poliittiset keskustelut varaulkoministeri Selwyn Lloydin kanssa. Tästä tuli myöhemmin ulkoministeri.
Brittien puolelta Kekkosen toisena yhteyshenkilönä oli tiedustelupalvelun majuri David Maitland Makgill Crichton. Mansalan mukaan Kekkosen yhteydet tiedustelumieheen jatkuivat sittemmin vuosikymmeniä.
– Tässä ei ollut mitään uutta, sillä Helsingissä Kekkonen piti vanhastaan yhteyttä brittitiedustelun edustajiin, Mansala kommentoi.
Mansala on perehtynyt kruunajaisia koskevaan salaiseen arkistomateriaaliin, joka avattiin 30 vuotta myöhemmin.
Brittien Helsingin lähettiläs Sir Andrew Noble luonnehti Kekkosta etu- ja jälkikäteen Lontooseen. Lähettilään mukaan Kekkonen käytti kruunajaisia hyväkseen, sillä muuten hän olisi tuskin voinut matkustaa Lontoosen herättämättä epäluuloja venäläisissä.
Lähettilään mukaan nopeaälyinen Kekkonen tuskin on varsinainen Britannian ystävä, mutta ”hän pitää meistä riittävästi”.
Sir Andrew ennusti jo tuolloin, että Kekkosesta tulee lähes varmasti iäkkään J.K. Paasikiven seuraaja.
Brittien ulkoministeriössä kaavailtiin, että pääministeri Winston Churchill ottaisi Kekkosen vastaan. Ehdotusta perusteltiin silläkin, että ”vaikka Suomi on pieni maa, sillä on Neuvostoliiton ja Naton pohjoisen sivustan välissä sijaitsevana puskurivaltiona avainasema kylmässä sodassa”.
Lisäksi britit katsoivat, että Suomen harjoittamalla politiikalla on merkittävä vaikutus koko Skandinaviassa.
Churchillin tapaaminen ei onnistunut, mutta varaulkoministerin kanssa Kekkonen kävi Lontoossa neuvonpidon.
Kekkonen kertoi Stalinin hautajaisissa panneensa merkille, että uudet johtajat pelkäsivät levottomuuksia ja halusivat estää kaiken paniikin syntymisen.
Keskustelussa oli esillä myös Norjan Nato-jäsenyys ja sen vaikutukset Suomeen. Kekkosen mukaan vaikutus alkaisi vasta, jos Naton taistelukoneita tulisi pysyvästi Norjan maaperälle.
Ruotsin mahdollinen liittyminen Natoon olisi Kekkosen mukaan Suomen kannalta ihan eri suuruusluokan asia.
Mansala kertoo, että Kekkosen vierailun jälkeen brittien ulkoministeriö jäi odottamaan aikaa, jolloin ”Ruotsin yleinen mielipide joskus kaukana tulevaisuudessa olisi valmis hyväksymään Natoon liittymisen silläkin uhalla että se johtaisi Suomen miehittämiseen”.
Loppuarviossaan Sir Andrew Noble kuvasi Kekkosta tinkimättömäksi valtiomieheksi, jolla oli rohkeutta ajaa kansakunnan kokonaisuuden kannalta oikeaksi katsomaansa politiikkaa silloinkin, kun se oli ristiriidassa hänen omien kannattajiensa etujen kanssa.
Mansalan mukaan brittiarviot Kekkosesta ja Suomen asemasta olivat osuvia ja terävänäköisiä. Tällä oli hänen mielestään merkitystä Suomen länsisuhteiden kannalta, kun Kekkonen valittiin presidentiksi.
Kuningatar Elisabet täytti äsken 90 vuotta. Mansalan mielestä Kekkosen osallistuminen kruunajaisiin voidaan nyt nähdä esinäytöksenä sille Suomen ulkopoliittiselle linjalle, joka alkoi hahmottua kylmän sodan edetessä.
– Hyvien naapuruussuhteiden korostamisen ohella tuli tavaksi alleviivata myös vakaitten läntisten yhteyksien merkitystä Suomelle, Mansala luonnehtii.