Jyrki Katainen aloittaa lokakuussa Nordean yhteiskuntasuhdejohtajana
Politiikka
Jyrki Katainen aloittaa lokakuussa pankkikonserni Nordean yhteiskuntasuhdejohtajana, kertoo yhtiö tiedotteessaan.
Vuoden alussa kerrottiin, että Katainen siirtyy pois Sitran johdosta. Tällöin kerrottiin, että Katainen ryhtyisi kesäkuun alussa osakkaaksi suomalaistaustaiseen, kansainvälistyvään kasvuyritykseen. Nyt Katainen vahvistaa STT:lle, ettei tämä suunnitelma ole enää voimassa.
Katainen oli Suomen pääministeri vuosina 2011–2014.