"Juureva nordisti, vaatimaton valtiomies" – keskustalaiset muistelevat Ruotsin Fälldiniä
Ruotsin entinen pääministeri ja keskustapuolueen pitkäaikainen puheenjohtaja Thorbjörn Fälldin haudataan tänään torstaina valtiollisin menoin.
90-vuotias Fälldin menehtyi kodissaan Ramvikissa heinäkuun lopulla.
Maanviljelijä Fälldin johti keskustapuoluetta vuosina 1971–1985. Ruotsin pääministerinä hän toimi kahteen otteeseen vuosina 1976–1978 ja 1979–1982.
Ruotsissa Fälldin muistetaan sosialidemokraattien valtakauden katkaisijana.
Hän oli vakaumuksellinen ydinvoiman vastustaja ja hoiti varmoin ottein neuvostosukellusveneen karilleajon Ruotsin aluevesillä.
Monet 70 – ja 80-lukujen nuoret suomalaiset keskustalaiset tutustuivat Fälldiniin pohjoismaisen yhteistyön kautta.
– Fälldin oli Johannes Virolaisen ja Norjan Per Bortenin tavoin viimeisiä talonpoikaisjohtajia. Hän oli todellinen demokraatti, jolle yhteiskunta oli olemassa ihmistä varten eikä toisinpäin, Pohjoismaiden keskustanuoria johtanut Lauri Kontro luonnehtii.
Fälldinin vaalivoitto vuonna 1976 päätti sosialidemokraattien neljäkymmentävuotisen valtakauden.
Vaalien yksi kuuma peruna oli työväenliikkeen esitys, jossa palkansaajarahastot olisivat ryhtyneet yksityisten yritysten pääomistajiksi.
– Voi sanoa, että Fälldin pelasti Ruotsin yhteiskuntajärjestelmän korporatismilta, Kontro arvioi.
Olli Rehn muistuttaa, että Ruotsin talouden pitkään jatkunut kasvu hyytyi 70-luvulle tultaessa. Sosialidemokraateilla ei ollut tarjota lääkkeitä taloustilanteeseen.
– Fälldin oli ainoa, joka kykeni kaatamaan demareiden hegemonian, Rehn sanoo.
Ruotsin 70- ja 80-lukujen politiikan toinen johtohahmo oli sosialidemokraattien Olof Palme.
Kansanomainen ja piippua polttava ”Tobbe” oli vastakohta älykkömäiselle Palmelle. Heidän välilleen ei koskaan syntynyt luontevaa yhteyttä.
Rehn viittaa ruotsalaisen ekonomisti Assar Lindbeckin muistelmiin, jossa tämä arvioi taisteluparin välistä jännitettä. Palme jäi usein alakynteen väittelyissä Fälldinin kanssa.
– Fälldin huokui käytännöllistä elämänkokemusta ja luotettavuutta. Palme aliarvioi hänen älyllisen kapasiteettinsa, Lindbeck kirjoittaa.
Ideologia ei kuitenkaan rajoittanut Fälldinin kanssakäymistä. Hän ystävystyi samaan aikaan Suomen pääministerinä toimineen SDP:n Mauno Koiviston kanssa.
Kontro kertoo kysyneensä Fälldiniltä, pitikö tieto hänen ja Koiviston hyvistä väleistä paikkansa. ”Ja, Mauno, han är min goda vän”, oli Fälldin vahvistanut Kontrolle.
Koivisto itse kutsui Fälldinia parhaaksi ruotsalaiseksi ystäväkseen.
– Satamajätkällä ja talonpojalla oli samanlainen kokemuspohja, Kontro arvelee.
Fälldinin yhteys suomalaisiin keskustajohtajiin oli luonteva.
Seppo Kääriäinen kuljetti nuorena puoluevirkailijana Fälldinin Vironperälle ”Jussin luo kylään.”
Keskustajohtajat olivat Kääriäisen mukaan hyviä ystäviä, joita yhdisti viljelijätausta. Fälldin osallistui myös Virolaisen hautajaisiin vuonna 2001.
– Fälldin oli sympaattinen ja karismaattinen, ei tehnyt itsestään minkäänlaista numeroa. Me nuoremmat katsoimme häntä ylöspäin, Kääriäinen kertoo.
Kääriäisen mukaan Fälldin oli ”todellinen nordisti” eli pohjoismaisen yhteistyön kannattaja.
Myös Virolaisen jälkeen keskustan puheenjohtajaksi noussut Paavo Väyrynen muistaa Fälldinin suurena Suomen ystävänä.
Väyrynen kertoo blogissaan tavanneensa Fälldiniä säännöllisesti Pohjoismaiden keskustapuolueiden johtajien kokouksissa.
– Hän oli tornionlaaksolaisittain sanoen ”alhainen” ihminen eli vaatimaton ja kansanomainen, Väyrynen kirjoittaa.
Fälldinin johtaman keskustapuolueen ajattelu säteili henkilöyhteyksien kautta lahden yli.
Ajan iskusanoja olivat ekologisuus, ”lokalsamhälle” eli paikallisyhteiskunta ja ”desentralisering”, hajauttaminen.
Fälldinin periaatteellinen ydinvoiman vastustaminen otti tuulta alleen erityisesti keskustanuorissa.
Kääriäinen kertoo 70-luvun opintomatkoista Ruotsiin. Sisarpuolue oli kovassa nosteessa ja sai kannatusta kaupungeistakin.
– Eräällä tapaa Suomen keskustan 80-luvun nousun eväät saatiin noilta reissuilta, Kääriäinen muistelee.
