"Jokainen näkee mistä Puolan ja Liettuan tilanteessa on kyse" – kansanedustaja ehdottaa omaa kansallista yhteistoimintaharjoitusta laittoman maahantulon torjumiseksi
Keskustan kansanedustaja, rajakapteeni evp. Mikko Kärnä esittää, että rajavartiolaitos, puolustusvoimat ja muut tukevat viranomaiset järjestävät pikaisesti yhteistoimintaharjoituksen, jossa harjoitellaan massamaisen laittoman maahantulon torjumista rajoillamme.
Kärnä katsoo Liettuan ja Puolan tilanteiden osoittavan, että Suomenkin on syytä varautua, koska maamme joutui hänen mukaansa laittoman massamaisen maahantulon kohteeksi jo vuosina 2015-2016.
– Länsirajaltamme saapuneiden turvapaikanhakijoiden takana ei ollut valtiollista toimijaa, mutta itärajaltamme saapuneiden takana oli. Venäjä päätti tuolloin rikkoa rajoillamme pitkään vallinneen rauhallisuuden tilan ja päästi ihmisiä etenemään puoleltaan ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja. Meillä ei ole mitään takeita etteikö tällainen operaatio voisi myös toistua. Olisi äärettömän tärkeää, että viranomaisemme harjoittelevat ja näyttävät, että tällaiseen uhkaan on varauduttu, toteaa Kärnä tiedotteessaan.
Kansanedustaja korostaa, että kansainvälisestä turvapaikkajärjestelmästä kokonaisuutena on myös pystyttävä käymään kriittistä keskustelua
– On aivan selvää, että turvapaikkamenettelyä hyödynnetään nyt vihamielisten valtioiden hybridioperaatioissa. Jokainen näkee mistä Puolan ja Liettuan tilanteessa on kyse: Valko-Venäjän ja todennäköisesti myös Venäjän yrityksestä horjuttaa Euroopan Unionia, hän lataa.
Kärnän mukaan nyt on pidettävä pää kylmänä ja annettava Puolalle sekä Liettualle kaikki tuki ja samalla puolustettava omien ulkorajojemme koskemattomuutta.
– Turvapaikkamenettelyn liian hyväntahtoinen tulkitseminen voi pahimmillaan johtaa jopa kansakunnan itsenäisyyden menettämiseen ja sitä me emme varmasti halua, edustaja paaluttaa.