Johanna Korhonen: ”Journalistin työ entistä vastuullisempaa”

Media

– Media kärjistää asioita ja nostaa esiin puolesta ja vastaan -asetelmia. Mutta ei se ole toimittajien keksintöä. He vain menevät lauman mukana niin kuin kaikki muutkin, sanoo toimittaja Johanna Korhonen.

Kyse on nykyajan laumailmiöstä, joka on reaktiota siihen, että maailma on niin monimutkainen.

– On helpotus päästä hakeutumaan lauman katveeseen. Tuntuu turvalliselta ajatella, että joku on jo miettinyt ja selvittänyt asiat valmiiksi. Ei enää itse tarvitse.

– Laumassa on sitten hyvä yhdessä kauhistella asioita.

Samaan aikaan sosiaalinen media on noussut journalismin rinnalle – ehkä jopa tärkeämmäksi vaikuttajaksi.

– Pelisäännöt ovat muuttuneet, sanoo Korhonen, joka on työskennellyt toimittajana muun muassa Helsingin Sanomissa ja päätoimittajana Journalistissa, tehnyt ohjelmia televisioon ja radioon, kouluttanut toimittajia ja toimittajiksi opiskelevia ja kirjoittanut useita kirjoja.

– Kenellä tahansa on mahdollisuus sanoa julkisuuteen mitä tahansa ja samalla unohtuu, että jokainen on kuitenkin itse vastuussa sanomisistaan.

– Ei voi ajatella niin, että on aina jonkun muun tehtävä oikaista väärät tiedot. Eikä siihen kenenkään aika riittäisikään!

Korhonen kannustaa toimittajia pitämään kiinni vanhoista hyvistä periaatteista. Pitää tarkistaa ja pitää suhteuttaa.

– Journalistin työ on muuttunut entistä vastuullisemmiksi.

– Eihän voi olla niin, että jokainen poliitikko olisi aina kaikissa asioissa viisaampi kuin muut ihmiset ja toimittaja tyytyisi vain kirjaamaan, mitä hän sanoo.

– Poliitikolla saattaa olla puutteelliset tiedot tai vääriä tulkintoja asioista. Siksi journalistin pitää uskaltaa kysyä ja kyseenalaistaa.

– Entistä korostuneempi on journalistin velvollisuus selvittää, miten asiat oikeasti ovat.
Korhonen uskoo, että sellaisesta journalismista ihmiset ovat jatkossakin valmiita maksamaan.