Media kärjistää ja etsii kohuja – Journalistiliiton puheenjohtaja: ”Ihmisiltä vaaditaan yhä enemmän medialukutaitoa”

Media

Miksi media kärjistää asioita ja rakentaa vastakkainasetteluja sinnekin, missä niitä ei ole?
Tätä kysyi viime kesänä Luonnonsuojeluliiton kehityspäällikkö Riku Eskelinen Facebook-päivityksessään:

– Voisiko joku mediaa paremmin tunteva selittää, miksi koko ajan toistuu toimintamalli, joka syö sekä median, että politiikan uskottavuutta.

Tuore ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) oli kertonut MTV:n aamulähetyksessä faktan, jonka myös Metsäteollisuus ry oli jo todennut: puuta ei riitä kaikille pöydällä oleville sellutehdashankkeille.

Tästä MTV otsikoi, että uusi ministeri olisi ”tyrmäämässä uudet sellutehdashankkeet”. 

Riku Eskelisen mielestä kärjistyksiin pyrkivä journalismi syö sekä median että politiikan uskottavuutta. (Kuva: Jari Laukkanen)

– Se oli median ensimmäinen virhe, kirjoitti Eskelinen, joka oli juuri toiminut edellisen hallituksen ympäristöministerin Kimmo Tiilikaisen (kesk.) erityisavustajana.

– Ei ministeri sellaista sanonut. Eikä hallitus edes päätä tehdashankkeista.

Sitten pari keskustan kansanedustajaa reagoi otsikkoon ärhäkästi ja seurasi median toinen virhe: kahdesta kiihtyneestä lausunnosta vedettiin tulkinta, että kyseessä olisi ”keskustan kanta”.

Siinäpä sitten keskusta ja vihreät olivat ”ilmiriidassa” keskenään. Kohta varmaan jo hallituskin hajoaisi…

– Median syytä, päätteli moni. Tarvittaisiin journalistien ryhtiliike!

 – Journalistit itse arvioivat ja kritisoivat median toimintaa kaiken aikaa, muistuttaa Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

– Aihe on usein esillä journalistien tapaamisissa. Niin virallisissa kuin epävirallisissakin. Näitä asioita pohditaan todella paljon.

Esimerkiksi kesän alussa – samoihin aikoihin, kun Riku Eskelinen ihmetteli median toimintaa – pohjoissuomalaiset toimittajat ja kesätoimittajat istuivat kuulemassa pitkän linjan journalistia Yrjö Rautiota, joka varoitti erityisesti nihilismistä, kaikkien arvojen kieltämisestä ja kyynisyydestä.

– Kyynisyys jopa sulkee ulos todellisen kriittisyyden. Se vapauttaa ottamasta selvää, miten asiat todella ovat. Miksi vaivautua, kun kaikki kuitenkin on sitä samaa roskaa, kaikki politiikka samaa juonittelua ja peliä, kaikki poliitikot samanlaisia roistoja ja oman edun tavoittelijoita?

– Sitä kaikki politiikka ei ole. Sitä kaikki poliitikot eivät ole. Politiikka on myös kaiken kunnioituksen ansaitsevaa yhteisten etujen ja kansakunnan parhaan ajamista. Suurin osa poliitikoista on rehellisiä ja arvostettavia ihmisiä ja demokratian kulmakiviä. Siksi kyynikon maalaama kuva on myös väärä ja valheellinen, korosti Rautio.

Journalistit eivät siis koe tarvetta erityiselle ”ryhtiliikkeelle”, mutta puheenjohtaja Aho ymmärtää ihmisten hämmennyksen:

– Media on muuttunut valtavasti ja erilaisia medioita on yhä enemmän, hän muistuttaa.

– Ei ole uutislähetystä, joka kertoisi jonkinlaisen yhteisen totuuden, vaan uusia uutisia ja uusia tulkintoja tulvii vuorokaudet ympäriinsä. Ihmisiltä vaaditaan yhä enemmän medialukutaitoa.

Samaan aikaan jokainen kansalainen voi netissä olla itse osa mediaa ja mikä tahansa verkossa sanottu voi äkkiä nousta uutiseksi.

– Kun Mikael Jungner twiittasi, että kirjojen lukeminen on vanhanaikaista niin Hesari teki siitä heti uutisen, havainnollistaa Aho.

Ei ole uutislähetystä, joka kertoisi jonkinlaisen yhteisen totuuden, vaan uusia uutisia ja uusia tulkintoja tulvii vuorokaudet ympäriinsä.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho

Toimituksissa on kova työpaine. Väkeä on vähän. Aikaa on vähän. Verkkoon on tuotettava sisältöä aamusta iltaan, arkena ja pyhänä.

Politiikkaan erikoistuneita toimittajia on yhä vähemmän ja yhä harvemmissa toimituksissa. Yhä useammin politiikasta tekevät uutisia yleistoimittajat, joilla ei ole aina riittäviä perustietoja asioista.

Ehkä esimiehetkin painostavat: juttujen pitää kerätä klikkauksia netissä.

Kiistat, kohut ja vastakkainasettelut ovat kovaa valuuttaa. Ketäpä kiinnostaisi lukea juttua, jossa sanotaan, että asia on monimutkainen, puolueiden näkemykset eroavat jossain määrin toisistaan ja poliitikot yrittävät neuvotella jonkinlaista ratkaisua.

Mari Molkoselkä työskenteli viime kesän Lapin Kansassa. (Kuva: Maria Seppälä)

Nuorella toimittajalla on suuri vastuu, kun päivystysvuoron aikana sähköpostiin tupsahtaa kansanedustajan kannanotto. Sen koki myös viime kesänä Lapin Kansan kesätoimittajana työskennellyt Mari Molkoselkä, 23.

Aika nopeasti on päätettävä, siirtyykö seuraavaan viestiin vai ryhtyykö laatimaan uutista. Jos kyseessä on uutinen, niin se pitäisi saada julkaistua mahdollisimman pian. Mieluiten ensimmäisenä, sillä verkkosivujen kävijämääriä seurataan tiiviisti.

Oulun ammattikorkeakoulussa journalismia opiskeleva Molkoselkä ei kesän aikana kokenut esimiesten painostusta ja sai tukea työyhteisöltään, mutta tietää, että kaikkialla asiat eivät ole yhtä hyvin.

Opiskelijoille opetetaan nykyäänkin vanhat hyvät uutisen määritelmät. He tietävät, että on kysyttävä mitä, missä, milloin ja kuka, mutta myös miksi ja miten.

He oppivat, että journalisti on aina ensisijaisesti vastuussa lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen, joilla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

– Mutta onko se aina uutinen, että joku on jostain jotain mieltä, pohtii Molkoselkä.

Media ei ole erehtymätön, mutta se korjaa omat virheensä, muistuttaa Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö Jussi Martikainen. (Kuva: Sanne Katainen)

Kokeneempi journalisti, Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö Jussi Martikainen linjaa empimättä:

– Jos merkittävässä asemassa oleva päättäjä esittää kannanoton, niin kyllä se aina on uutinen.

Toimituksen pitäisi toki pystyä taustoittamaan asiat ymmärrettävästi ja suhteuttaa jokainen lausunto siihen, mitä asiasta aiemmin tiedetään.

– Käytännössä se ei verkkouutisoinnissa läheskään aina toteudu, hän myöntää.

– Media ei ole erehtymätön, mutta se korjaa omat virheensä.

Ja seuraavassa uutisessa kerrotaan aina lisätietoa – tai se toinen näkökulma.

Martikainenkin on usein huolissaan siitä, miten helposti asiat kärjistyvät.

– Poliittinen kielenkäyttö on muuttunut. Eduskunnassa käytetään jo samaa kieltä kuin netin palstoilla. Poliitikot hakevat näkyvyyttä itselleen ja asialleen ja tietävät, että räväkällä lausunnolla tulee julkisuutta.

– Yhteisymmärryksen etsiminen on selvästi jäänyt vähemmälle. Eikä se ole pelkästään media vika.

Perusteltu mediakritiikki on aina tervetullutta ja palautteeseen pitää aina suhtautua vakavasti. Siitä huolimatta Martikainen jää pohtimaan:

– Oliko se kesällinen tulkinta ”ilmiriidasta” sittenkään kokonaan väärä? Ei sitä muistaakseni mikään taho heti rientänyt toppuuttelemaan.

Välillä vain hallituksella on tarve korostaa yhtenäisyyttään, välillä poliitikot tahtovat korostaa omia näkemyksiään.