Islannin tulivuorenpurkaus voi kestää pidempään kuin kolme viikkoa – Halkeama useita kilometrejä
Islannissa on alkanut tulivuoren purkaus, kertoo maan ilmatieteen laitos.
Ilmatieteenlaitoksen mukaan purkaus alkoi hieman kello kymmenen jälkeen maanantai-iltana paikallista aikaa maan lounaisosassa Reykjanesin niemimaalla.
Purkausta edelsi sarja pieniä maanjäristyksiä.
Laavaa virtaa halkeamasta maan pinnalle noin 100–200 kuutiometriä sekunnissa, mikä on moninkertainen määrä verrattuna niemimaan aiempiin purkauksiin viime vuosina, Islannin ilmatieteen laitos kertoo.
Puoliltaöin paikallista aikaa halkeaman arvioitiin olevan noin 4 kilomteriä pitkä.
Ilmatieteen laitoksen seismologi Kristin Jonsdottir kertoi Islannin yleisradio RUV:lle, että purkauksen kestoa on vaikea arvioida.
– Voimakkuuden ja halkeaman koon perusteella on todennäköistä, että se kestää pidempään kuin kolme viikkoa, hän sanoi.
Jonsdottirin mukaan purkaukset ovat voimakkaimmillaan yleensä alkuvaiheessa.
Purkauspaikasta vain muutaman kilometrin päässä sijaitseva Grindavikin kaupunki evakuoitiin jo marraskuun alussa mahdollisen purkauksen vuoksi. Laavavirrat saattavat virrata tyhjänä olevan, noin parintuhannen asukkaan rannikkokaupungin päälle.
RUV:n haastatteleman vulkanologi Armann Höskuldssonin mukaan halkeama vaikuttaa kuitenkin kulkevan pohjoiseen päin, kun Grindavik sijaitsee purkauspaikan eteläpuolella.
Purkauspaikka on muutaman kymmenen kilometrin päässä etelään Islannin pääkaupungista Reykjavikista.