Ihmisoikeusjärjestö: Iranin mielenosoituksissa kuoli yli 6 800 ihmistä
Iranin mielenosoituksissa kuoli yli 6 800 ihmistä, kertoo Yhdysvalloissa toimiva ihmisoikeusjärjestö HRANA.
Järjestön vahvistamien lukujen mukaan valtaosa kuolleista oli mielenosoittajia.
Iranin hallinto puolestaan sanoi sunnuntaina, että mielenosoituksissa olisi kuollut noin 3 100 ihmistä. Viranomaiset väittävät, että useimmat kuolleista olivat maan turvallisuusjoukkojen jäseniä tai sivullisia. Viranomaiset väittävät väkivaltaisuuksia terroriteoiksi.
HRANA:n mukaan hallinnon ilmoittamat tiedot kuolleista ovat kuitenkin olleet puutteellisia.
Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei on kuvaillut maassa viime kuukausina nähtyjä hallinnon vastaisia mielenosoituksia vallankaappausyritykseksi.
Hänen mukaansa mielenosoittajat hyökkäsivät poliisia, pankkeja, moskeijoita sekä Iranin vallankumouskaartin keskuksia vastaan. Khamenei sanoi iranilaiselle uutistoimisto Tasminille, että vallankaappausyritys tukahdutettiin.
Joulukuussa alkaneiden mielenilmausten huippu nähtiin ennen tammikuun puoliväliä.
Iranin ja Yhdysvaltain väliset jännitteet ovat kärjistyneet sen jälkeen, kun Yhdysvallat uhkasi iskeä Iraniin, jos hallinnon vastaisten mielenosoitusten väkivaltaiselle tukahduttamiselle ei tule loppua.
Khamenei sanoi sunnuntaina, että jos Yhdysvallat hyökkää Iraniin, syttyy alueellinen sota.
Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilta kysyttiin sunnuntaina Khamenein puheista, hän sanoi toivovansa maiden pääsevän sopuun.
Trump on muun muassa lähettänyt Irania kohti sotalaivoja, joiden hän on sanonut olevan tarvittaessa valmiita täyttämään tehtävänsä nopeasti ja väkivalloin.