Huorittelua, uhkauksia, salakuvien levittelyä – tuore kirja paljastaa naisten kokevan armeijassa kiusaamista ja seksuaalista häirintää

Harva nainen selviää vapaaehtoisesta asepalveluksestaan ilman fyysisiä ja henkisiä kolhuja. Naisvihamielisyyteen syyllistyvät sekä varusmiehet että henkilökunta.
Armeija

Huorittelua, uhkauksia hakkaamisesta, tervehtimättä jättämistä. Siivouskomeroon viemistä ja joukkoraiskauksella pelottelua. Punkan päälle toimitettuja solvausviestejä. Salakuvien levittelyä sosiaalisessa mediassa.

Armeijan käyneistä naisista kerrotaan yleensä sankaritarinoita, mutta reservin luutnantti Kaisa-Maria Tölli raottaa kirjassaan varuskuntien toista todellisuutta.

Harva nainen selviää vapaaehtoisesta asepalveluksestaan ilman fyysisiä ja henkisiä kolhuja. Pahimmillaan armeija voi romuttaa itsetunnon ja aiheuttaa ahdistusta jopa vuosikymmenten jälkeen.

Tölli haastatteli kirjaansa 52:ta armeijan käynyttä naista. Heistä valtaosa, 32, oli kokenut kiusaamista armeijassa.

Kiusaamisen syynä oli yleensä sukupuoli ja siitä johtuvat fyysisen kestävyyden haasteet. Jos nainen ei pysynyt miesten tahdissa, hän joutui miesvarusmiesten silmätikuksi ja halveksimaksi.

Naiset kokivat, että vapaaehtoisina heiltä siedettiin miehiä vähemmän epäonnistumisia ja fyysistä heikkoutta.

– Naisvarusmies, jota joudutaan odottamaan tai jonka varusteita joudutaan kantamaan, näyttäytyy punaisena vaatteena erityisesti miespuolisille vertaisille, Tölli kirjoittaa.

Erityisesti pienikokoisten, kevytrakenteisten ja rankoissa aselajeissa palvelevien naisten fysiikka on armeijassa kovilla. Töllin haastattelemista naisista lähes 70 prosenttia oli saanut rasitusvammoja palveluksen aikana.

Monet vammoista tai sairauksista kärsineet eivät kuitenkaan uskaltaneet hakea vapautusta palveluksesta, sillä he pelkäsivät ”vempaksi” eli palvelusta vältteleväksi leimautumista.

– Kyllä se oli ihan sama, että olitko oikeasti kipeänä vai et, se oli aina vemppaamista, eräs naisista kuvaa kirjassa.

Leimautumisen pelossa naiset sinnittelivät mukana puolikuntoisina ja jäivät entistä pahemmin miesten jälkeen. Monet olivat joutuneet marsseilla omiensa hylkäämiksi.

– ”Kaveria ei jätetä ja heikoimpia autetaan” -henki ei ulotu naisiin. Erityisesti heikompikuntoiset naiset koetaan ylimääräisiksi ja tarpeettomiksi, Tölli toteaa.

Lähes kaikki Töllin haastattelemat naiset olivat kohdanneet palveluksensa aikana sukupuolesta johtuvia ennakkoluuloja, negatiivista suhtautumista ja alentavaa kohtelua.

Naisvihamielisyyteen olivat syyllistyneet niin varusmiehet kuin henkilökuntakin.

Naisten johtamista häirittiin, heitä matkittiin ja heille annettiin arvioinneissa huonoja pisteitä. Jos nainen sai ylennyksen, sen väitettiin johtuvan sukupuolesta tai seksin harrastamisesta henkilökuntaan kuuluvan kanssa.

Seksuaalista häirintää oli kokenut 22 haastateltavaa. Yleensä häirintä oli härskejä puheita ja perättömien juorujen levittämistä.

– Jostain syystä se olin aina minä, joka oli harrastanut seksiä kaikkien kanssa niin lomilla, lenkkipolulla varuskunta-alueella kuin kuivaushuoneessakin. Kaikki oli täyttä valetta, eräs naisista sanoo kirjassa.

Viisi haastateltua kertoi myös epämiellyttävästä koskettelusta tai lähentelystä. Kolmessa tapauksessa ahdistelijana oli varusmies ja kahdessa henkilökuntaan kuulunut esimies.

Syrjintää, kiusaamista tai häirintää palveluksessa kohdanneet naiset kotiutuivat armeijasta vihaisina ja pettyneinä, itseluottamus romutettuna.

– Inhottaa koko instituutio, esimiehensä lähentelemäksi joutunut nainen sanoo.

– Päällimmäinen tunne on jäänyt sellainen, etten ikinä voisi kenellekään naiselle suositella, että mene inttiin. Se oli tosi nöyryyttävä kokemus, mitä siellä tapahtui.

Rankkaa kiusaamista varusmiesjohtajien taholta kokenut nainen puolestaan toteaa, että jos sota syttyisi, hän ampuisi oman johtajansa ensin.

Vaikka osa naisista oli suoriutunut palveluksesta erinomaisin arvosanoin ja jopa palkittu yksikkönsä parhaana, itseluottamus saattoi olla armeijan jälkeen täysin  nollassa. Vänrikkinä kotiutunut nainen kertoi tunteneensa, ettei osannut mitään.

Ylpeys palveluksen suorittamisesta ja omasta selviytymisestä tuli vasta myöhemmin. Vaikka aika armeijassa oli ollut rankkaa, suuri osa haastatelluista katsoi varusmiespalveluksen vahvistaneen heitä jälkeenpäin henkisesti.

Kaisa-Maria Tölli: Häiriö! Nainen intissä. Docendo, 336 s.