HS: Tuore ministeri Lindén varoittaa koronasta edelleen, mutta "eiköhän tässä pärjätä"

”En vähättelisi kuolemia”
Politiikka

Perhe- ja peruspalveluministerinä viime perjantaina aloittanut SDP:n Aki Lindén huomauttaa Helsingin Sanomien (HS) haastattelussa, että koronaepidemia jyllää edelleen, vaikka rajoitusten purun tielle onkin lähdetty.

Lindén arvioi, että Suomessa on nyt neljännen epidemia-aallon huippu.

– Kysymys on siitä, olemmeko jo tehdyillä toimenpiteillä tulossa sieltä alaspäin. Eli onko järkevää ja mahdollista lieventää rajoituksia linjatusti ja päästä niiden aiheuttamista haitoista eroon ilman, että me aiheutamme liian suurta haittaa terveydenhuollolle ja ihmisille.

Tuore ministeri huomauttaa lehdelle, että kahden viime viikon aikana koronaan on tilastoitu kuolleen 243 ihmistä, enemmän kuin missään vaiheessa epidemian aikana.

– En vähättelisi kuolemia, vaikka kyse on iäkkäistä ihmisistä. Monilla heistäkin olisi voinut olla vielä lukuisia elinvuosia jäljellä. Kriisin alussahan kriisinhoito lähti voimakkaasta solidaarisuudesta hauraimpia ihmisiä kohtaan.

Vaikka Lindén ministerinä tukeekin hallituksen valitsemaa linjaa, hän kuitenkin toteaa HS:n mukaan, että rajoitusten väheneminen voi pahentaa epidemiaa.

Hallitus on kertonut, että se keventää ravintoloiden ja baarien rajoituksia merkittävästi ensi viikolla. Samalla hallitus suosittelee aluehallintovirastoja luopumaan kaikista yleisötapahtumia ja asiakastiloja koskevista rajoituksista. Avit tosin tekevät päätökset itsenäisesti.

– Onhan rajoitusten purkaminen tässä tilanteessa eräänlainen riskinotto. Toki tietoinen riskinotto optimistisessa hengessä, eli itsekin uskon siihen, että eiköhän tässä pärjätä, Lindén luottaa.

Ministeri kertoo ymmärtävänsä, että moni tahtoo kohta kaksi vuotta jatkuneen rajoitusten ajan jo hellittävän. Samalla pitää yhä muistaa terveysturvallisuus.

– Hallituksen linjauksessa on sovitettu eri asioita yhteen. Rokotuskattavuus tuo meille jo kestokykyä. Ja täytyyhän ihmisten saada leipänsä mieluummin työnteolla kuin korvauksista. Eli loputtomiin rajoituksia ei tietenkään voi jatkaa.

Lindénin ministerikausi kestää ensi syksyyn asti. Hän tuuraa äitiysvapaalla olevaa Krista Kiurua (sd.).