Helsingissä hätkähdyttävä löytö perävaunun alta – Irakilaismiesten epäillään tulleen Valko-Venäjältä

Rajavartiolaitos

Kaksi irakilaista miestä löydettiin tiistaina rekan perävaunun alle piiloutuneina.

Löydön teki Rajavartiolaitoksen koirapartio suorittaessaan valvontaa maahan saapuvalle liikenteelle Helsingin satamassa.

Rekka oli saapunut Helsingin satamaan Tallinnasta.

Rajavartiolaitoksen mukaan perävaunun akselien päältä löydetyt miehet olivat löydettäessä hyvässä kunnossa.

Piilopaikka olisi kuitenkin muuttunut hengenvaaralliseksi, jos rekka olisi päässyt kiihdyttämään täyteen vauhtiin.

Tiedotteessa kerrotaan, ettei irakilaisilla ollut maahantuloon oikeuttavia matkustusasiakirjoja.

Heidän epäillään saapuneen Schengen-alueelle Valko-Venäjältä.

Tapausta tutkitaan laittoman maahantulon järjestämisenä. Suomessa asuvien henkilöiden epäillään osallistuneen irakilaismiesten maahantulon järjestämiseen.

Esitutkinta on edelleen kesken.