Helsingin keskusta vaatii Malmin kaavoittamisen pysäyttämistä kuntavaalien yli
Helsingin keskusta esittää jatkoaikaa Malmin lentokenttäalueen asemakaavamuutosten tekoon ja vaatii toimenpiteitä asukkaiden äänen saattamiseksi vahvemmin kuuluviin.
– Malmin lentokentän kohtalo on niin merkittävä kysymys, että päätöksenteko kaavoista tulee jättää kuntavaalien jälkeiseen aikaan. On järjestettävä neuvoa antava kansanäänestys alueen kohtalosta, toteaa Helsingin keskustan puheenjohtaja Harriet Lonka kannanotossa.
Helsingin keskusta perustelee Malmin puolustamista elävän lentokentän puolustamisella, liiallisen rakentamisen estämisellä ja luonnonsuojelun ja kulttuuriperinnön vaalimisella. Keskusta on myös huolissaan siitä, että rakentaminen lentoasemalle on helsinkiläisille aivan liian kallista maaperän haasteellisuuden vuoksi.
– Helsingin keskustan mielestä Malmin lentokentän alueelle tulee rakentaa nykyisiä suunnitelmia vähemmän. Näin alueella voidaan säilyttää asukkaille tärkeät virkistyskohteet, luontoarvot ja kulttuurihistoriallisestikin merkittävä lentokenttämiljöö ja lentotoiminta, Helsingin keskustan pormestariehdokas Eeva Kärkkäinen toteaa.
Helsingin keskusta esittää, että Malmin rakentamiseen liittyvät asemakaavat käsitellään vasta kuntavaalien jälkeen. Näin asukkaat voivat vaaleissa ottaa kantaa alueen kehittämiseen.
Helsingin keskustan mielestä tulevan valtuuston pitäisi päättää myös kuntalaisäänestyksen järjestämisestä Malmin lentokentän kohtalosta.
Malmin alueen mahdollinen rakentaminen pitäisi Helsingin keskustan mielestä aloittaa alueelta, joka ei tuhoa lentokenttää tai alueen arvokkaita luontokohteita.
– Näin pystytään näkemään ja arvioimaan, miten maaperä ylipäätänsä soveltuu rakentamiseen ennen kuin tehdään peruuttamatonta vahinkoa koko alueelle.