Hallituspuolueet lupaavat Krista Kiurulle yhtenäistä tukea luottamusäänestyksessä – tutkijat pitävät kokoomuksen oppositiopolitiikkaa poukkoilevana
Hallituspuolueet lupaavat tukea yhtenäisesti perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.), kun hänen luottamuksestaan äänestetään keskiviikkona eduskunnassa.
– Kun ollaan hallituspuolue, niin tuemme hallitusta ja sen ministereitä. Meillä ei ole mitään semmoista tietoa, minkä nojalla pitäisi epäluottamuslause Kiurulle jättää, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo STT:lle.
Kurvisen mukaan asiasta on vaihdettu ryhmän kesken viestejä ja ryhmän kanta on ollut asiassa selvä.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman katsoo, että kokoomuksella on ”lähtenyt mopo keulimaan” asiassa.
– Vaikka tämmöisen pandemian keskellä ei kellään ole käsikirjaa, ja varmasti on niin, että löytyy jotain mistä voi kritiikkiäkin esittää, niin kyllä kansainvälisesti vertaillen Suomi on tässä pärjännyt toistaiseksi kohtuullisen hyvin, Lindtman sanoo.
Myös vihreät, vasemmistoliitto ja RKP ovat ryhmien puheenjohtajien mukaan Kiurun takana.
– Kyllä me olemme hallitusyhteistyöhön sitoutuneita ja olemaan hallituksen kanssa yhtenä rintamana. En usko, että kenelläkään meidän ryhmässä olisi tässä vaiheessa toivetta tai tahtoa lähteä äänestämään epäluottamusta ministerille, vihreiden Jenni Pitko sanoi maanantaina STT:lle.
Kokoomus esitti Kiurulle epäluottamuslausetta perjantaina sanoen, etteivät suomalaiset voi luottaa häneen koronan hoidossa.
Kokoomuksen mukaan luottamuksen on vienyt toisen korona-aallon torjuntaan varautuminen sekä hallituksen ja erityisesti ministeri Kiurun epäselvä viestintä.
Erityinen poru nousi viikonlopun aikana maskilinjauksista, joita oppositio on epäillyt poliittisesti ohjatuiksi.
STT:n haastattelemat asiantuntijat arvioivat, että kokoomuksen oppositiopolitiikka on ollut koronakysymyksissä paikoin poukkoilevaa.
– He ovat välillä olleet huolissaan yrittäjistä, joihin kohdistuu rajoituksia, mutta samaan aikaan on toivottu enemmän rajoituksia. Kokoomuksen linja ei ole ollut kovin johdonmukainen, sanoo Åbo Akademin valtiotieteen professori Kimmo Grönlund.
Hänen mukaansa tämä kertoo myös siitä, että kokoomuksen sisällä on erilaisia jännitteitä ja mielipiteitä.
Tampereen yliopiston tutkijatohtori Johanna Vuorelma sanoo, että kokoomuksen oppositiopolitiikka on ollut koronatoimien kritisoimisessa heikkoa.
– Kokoomus on yrittänyt pysyä jonkinlaisen yleisen mielipiteen mukana, mutta mielipiteet eivät ole yleensä kovin johdonmukaisia, vaan ne ovat tempoilevia ja muuttuvat kriisitilanteessa hyvin nopeasti, Vuorelma sanoo.
Vuorelman mukaan kokoomus on kuitenkin onnistunut haastamaan hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikkaa.