"Hallitus ei ole esittänyt tarpeeksi kattavia toimenpiteitä" – eduskunta keskustelee välikysymyksestä koulutuksen tasa-arvosta
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on vastannut oppositiopuolueiden yhteiseen välikysymykseen koulutuksen tasa-arvosta.
Vastauksessaan Grahn-Laasonen sanoi, että Suomessa on sitouduttu koulutuksen tasa-arvoon. Lisäksi hän korosti suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksia, muun muassa sitä, että koulujen väliset erot ovat pieniä.
– Suomen on oltava maa, jossa lähin koulu on paras koulu, Grahn-Laasonen sanoi.
Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto. Aalto sanoi puheenvuorossaan, että Suomessa on alueellista eriarvoisuutta.
– Olemme ajautumassa kohti lasten luokkayhteiskuntaa, jossa kouluttamattomuus periytyy.
Aalto moitti hallitusta koulutusleikkauksista ja esitti huolen siitä, että lapsilla ei ole yhdenvertaista mahdollisuutta päästä varhaiskasvatukseen.
– Hallitus ei ole esittänyt tarpeeksi kattavia toimenpiteitä eriarvoistumisen ehkäisemiseksi opinpolun kaikissa vaiheissa, hän sanoi.
– Mikäli ei myönnä ja näe virheen tapahtuneen, ei sitä voi myöskään korjata.
Välikysymyksessä ovat mukana vihreät, SDP, perussuomalaiset, vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit.
Vihreiden piti esittää välikysymys koulutuksesta jo loppuvuodesta, mutta muut oppositiopuolueet eivät tuolloin tukeneet vihreiden aikeita. Aallon mukaan syynä oli välikysymysruuhka.