EU:n pakotepolitiikka on tutkijan mukaan taloudellista sodankäyntiä – tarkoituksena ei ole kääntää Venäjän päätä vaan heikentää sen suoritus- ja toimintakykyä
EU:n pakotepolitiikan tarkoituksena ei ole enää se, että talouspakotteilla yritettäisiin kääntää Venäjän päätä.
– Kyse on taloudellisesta sodankäynnistä, jossa pyritään vaan heikentämään Venäjän suoritus- ja toimintakykyä eikä niinkään ohjaamaan tai pakottamaan sitä tiettyyn suuntaan, sanoo akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta.
Professori Kari Liuhto Turun yliopistosta näkee EU:n torstaina julkistaman viidennen pakotepaketin näpäytyksenä ja viestinä siitä, että seuraava paketti on tulossa.
Viime vuonna EU:n energiantuonti Venäjältä oli noin sata miljardia euroa, josta öljyn ja öljytuotteiden osuus oli 75 prosenttia, maakaasun 20 prosenttia ja kivihiilen viisi prosenttia.
Erityisen riippuvaisia EU-maat ovat Venäjältä tuotavasta maakaasusta.
– En ole yhtään varma, että EU:n kannattaisi itse käyttää maakaasuasetta vielä. Noin 40–50 prosenttia EU:n kivihiilen ja maakaasun tuonnista tulee Venäjältä, eli niissä ollaan todella riippuvaisia. Raakaöljyn kohdalla se on 30 prosenttia, ja raakaöljy pystytään hankkimaan muualta, mutta maakaasu on tosi hankala. Se on tavallaan se Venäjän ase meitä vastaan, Liuhto sanoo.
Tuoreella pakotepaketilla on vähemmän vaikutusta kuin aiemmilla paketeilla, sanoo puolestaan tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen Suomen Pankista. Esimerkiksi Venäjän kivihiilen vienti EU-maihin on alle prosentti Venäjän kokonaisviennistä eli tavaroista ja palveluista.
– Ehkä tämä (uusin pakotepaketti) on varoitus Venäjälle ja ehkä meille itsellemme totuttelua siihen ajatukseen, että seuraavaksi voi tulla muita energiatuotteita.
Maakaasuasiassa EU-maat ovat eri tavalla riippunaisia Venäjän kaasutoimituksista.
– Osa maista on hyvinkin riippuvaisia, esimerkiksi Saksa ja tietyt muut Itä-Euroopan maat. Sitten osalle maista kaasusta luopuminen olisi huomattavasti helpompaa, Miettinen sanoo.
Hän huomauttaa, että keskeinen kysymys koskee aikataulua. Esimerkiksi Saksalle kaasun korvaaminen lyhyellä aikavälillä on hankalaa. Saksassa suurimmat pelot kaasutoimitusten keskeyttämisestä liittyvät Miettisen mukaan epävarmuuteen.
– On pelko siitä, että energian hinta lähtee hyvin radikaalilla tavalla nousemaan, joka johtaa sitten hallitsemattomaan inflaatioon, hallitsemattomiin energian hinnannousuihin ja mahdollisesti suuremman luokan työttömyyteen.
Epävarmuudet ovatkin Miettisen mukaan suurin syy, minkä takia Saksa näyttää viivyttelevän tässä kysymyksessä.
Suomen kohdalla Liuhto kiittelee elinkeinoministeri Mika Lintilän torstaista ilmoitusta, jonka mukaan Suomi hankkii Viron kanssa liikuteltavan LNG-terminaalin. Mutta kysymys onkin nyt, miten realistinen hanke on.
– Moni muukin maa on näillä samoilla markkinoilla, ja nämä liikuteltavat LNG-terminaalit ovat parisataa metriä pitkiä aluksia. Niitähän ei mennä ostamaan niin kuin mersua kaupasta, vaan niitä monesti joudutaan tilaamaan, Liuhto sanoo.
– Jos saksalaiset ovat laittamassa kolme tilaukseen ja moni muukin Euroopan maa varmaan miettii, niin toivottavasti neuvottelut ovat niin pitkällä, ettei tarkoiteta sitä, että sitä (alusta) aletaan rakentaa, koska sen rakentaminen kestää pitempään kuin me toivoisimme, hän jatkaa.
Kaiken kaikkiaan Liuhto pitää hyvänä puolena sitä, että Suomi ei ole juurikaan riippuvainen maakaasusta.
– Jos Liettuassa, Latviassa ja Unkarissa riippuvuus maakaasusta on ylipäätään 35–40 prosenttia, niin Suomessa se on noin 5–7 prosenttia.
Venäläisestä maakaasusta luopuminen ei ole Suomelle niin vaikea rasti kuin monille muille Euroopan maalle, mutta ei se Suomellekaan kivutonta olisi, Korhonen sanoo.
– Saksassa ja joissakin muissakin Keski-Euroopan maissa monet voimalaitokset käyvät kaasulla, ja vielä ongelmallisempaa on se, että näissä maissa monet kotitaloudet lämmittävät asuntonsa ja tekevät ruokansa kaasulla. Suomessahan tätä ei juurikaan harrasteta.
Meillä voimalaitoksiin menevä kaasu pitää lain mukaankin olla korvattavissa muilla polttoaineilla. Suomessakin maakaasua käytetään kemianteollisuudessa yhtenä välituotteena tuotantoprosesseissa. Siinä kaasun korvaaminen olisi Korhosen mukaan vaikeata.
– Meillähän on Balticconnector-kaasuputki Viroon ja sitä kautta me olemme yhteydessä Latviassa oleviin kaasuvarastoihin ja Liettuan LNG-terminaaliin. Sieltä ehkä sitten jonkin verran kaasua voisi saada.
Jääkö Venäjältä Saksaan johtava Nord Stream 2 -kaasuputki käyttämättömänä meren syvyyksiin?
– Jos pitää veikata, niin kyllä.
Liuhto on samoilla linjoilla.
– Siihen tulee umpijää. Sieltä ei liiku tavara nyt. Siitä tuli hukkaputki käytännöllisesti katsoen. Se on 10 miljardin hukkainvestointi kaiken kaikkiaan.
Kuinka vaikeaa on neuvotella mahdollisesta uudesta Venäjän vastaisesta pakotepaketista?
– Vaikeutta tuo osittain se, että nyt näyttää siltä, että tilannekuva alkaa hieman eriytyä Euroopassa. Ei sen suhteen, toimiiko Venäjä oikein vai väärin. Tuomitseminen on selvää. Mutta se, miten nopeasti ja miten kattavasti energiapakotteet voidaan saada voimaan, siinä Euroopan sisällä näyttää nyt muodostuvan kaksi erilaista koulukuntaa, Miettinen sanoo.
Toinen koulukunta ajattelee hänen mukaansa niin, että pakotteet pitää tehdä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman kattavasti lyhyellä aikataululla. Toinen koulukunta näkee puolestaan, että tämäntyyppinen ratkaisu enemmän vaurioittaisi Eurooppaa kuin hyödyttäisi sitä.
Miettinen kuitenkin uskoo kompromissin mahdollisuuteen.
– Uskon, että päästään kompromissiin. Ajanpeluu on tässä se ongelma. Nythän nähtiin jo, että Saksan vaatimuksesta kivihiilikieltoakin lykättiin yhdellä kuukaudella. Isompi riski onkin, että vitkuttelu maksaa Euroopalle ja se maksaa Ukrainalle, koska se hyödyttää Venäjää, joka pystyy hankkimaan aseistusta ja muuta osana tätä kokonaisuutta, Miettinen sanoo.