Nokian myyntiaikeita Ruotsiin on kaunisteltu, paljastaa Esko Aho – Kauppa Ericssonin kanssa oli allekirjoittamista vaille valmis

Suomen entinen pääministeri Esko Aho on lainannut tuoreen kirjansa nimen libanonilaissyntyisen filosofin ja talousmatemaatikon Nassim Talebin mustan joutsenen teoriasta.

Talebin mukaan suhtaudumme epätodennäköisiin uhkakuviin samalla tavoin kuin länsimaalaiset aikoinaan mustan joutsenen olemassaoloon: sitä, mistä ei ole näyttöä, ei voi olla olemassa.

– Vankkumaton usko vallitsevan olotilan pysyvyyteen tekee sokeaksi riskeille tai yllättäville uusille mahdollisuuksille. Kun musta joutsen yhtäkkiä ilmaantuu, seuraa hämmennys ja järkytys, Aho kirjoittaa.

Vuonna 1991 Suomi kohtasi Ahon mukaan yhtä aikaa kaksi mustaa joutsenta. 1980-luvun iloinen kulutusjuhla päättyi talouskriisiin. Piinaa syvensi samaan aikaan tapahtunut Neuvostoliiton romahdus ja hajoaminen.

Yksi musta joutsen jäi kauheana vuonna sentään toteutumatta. Ahon mukaan teleyhtiö Nokia oli keskellä syvintä lamaa hilkulla päätyä ruotsalaisomistukseen.

Ex-pääministerin mukaan Nokian myyntiaikeita on aiemmin julkaistussa kirjallisuudessa kaunisteltu. Martti Häikiö kirjoitti Nokia-historiikissaan, että ruotsalaisyhtiö Ericsson oli liikkeellä ”enemmän tiedustelu- kuin ostomielessä” eivätkä keskustelut johtaneet vakaviin neuvotteluihin.

Aho paljastaa, että kauppa oli todellisuudessa allekirjoittamista vaille valmis.

– Tavoitteena oli, että Ericsson ottaa haltuunsa koko Nokian ostamalla ensin Kansallispankin, Pohjolan ja Yhdyspankin osakkeet ja tekemällä sen jälkeen ostotarjouksen lopusta.

Ericssonin hallitus hyväksyi myyjien pyytämän hinnan, mutta kengässä oli yksi kivi. Televisio- ja radiovalmistuksen alasajo näytti Ericssonin omien kokemusten perusteella raskaalta urakalta. Siksi se halusi jättää Nokian kulutuselektroniikan kaupan ulkopuolelle.

Tämä taas ei myyjäosapuolelle käynyt. Vastaus oli yksiselitteinen: kaikki tai ei mitään, Aho kertoo.

Nokian toimitusjohtaja Kalle Isokallio kävi samoihin aikoihin neuvotteluja Philipsin kanssa Nokian televisiotuotannon myynnistä saksalaisille. Nokian onneksi Isokallio ja yhtiön pääjohtaja Simo Vuorilehto olivat ilmiriidassa keskenään, mikä häiritsi pahasti käytännön asioiden hoitoa.

Jos radio- ja televisiovalmistuksen myynti Philipsille olisi toteutunut, syksyllä kaikki olisi voinut mennä toisin. Ericsson olisi todennäköisesti ostanut loput Nokiasta.

Kaupan toteutumiseen olisi tarvittu Suomen hallituksen hyväksyntä, joka ei Ahon mukaan olisi ollut läpihuutojuttu.

– Silti tilanne sekä Suomessa että Nokiassa oli niin hankala, että vaikutusvaltaisten suomalaisomistajien myyntiaikeen pysäyttäminen poliittisella päätöksellä olisi vaatinut kovaa kanttia. En ole ollenkaan varma, että sellaista olisi tosi paikan tullen löytynyt, Aho toteaa.

Entä jos Nokia olisi päätynyt Ericssonin haltuun? Ahon mukaan jää ikuiseksi arvoitukseksi, mitä ruotsalaisyhtiö olisi Nokian eri osille tehnyt.

– Se on kuitenkin varmaa, että jos kauppa olisi toteutunut, Nokian ja koko Suomen 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun taloushistoria olisi kirjoitettu perin pohjin uusiksi.

Esko Aho: 1991 ­– Mustien joutsenten vuosi. Otava, 281 s.