Erämies otti toimittajan mukaan kokeilemaan lähes unohdettua metsästysmuotoa – "Tämä on oikeaa eränkäyntiä, saaliin eteen pitää tehdä töitä"

Metsästys

Aurinko nousee jylhän vaaramaiseman takaa. Tietämättömämpi voisi luulla, että ollaan Lapissa, mutta luonto onkin karua Koillismaalaista erämaata. 

Pudasjärveläiselle Janne Kummalalle metsästäminen on elämäntapa, johon hän on kasvanut ja josta hän ei halua luopua. Hän metsästää pääasiassa kotikonnuillaan Sarakylässä, 60 kilometrin päässä Pudasjärven keskustasta. Tällä kertaa Kummala on ottanut uteliaan toimittajan mukaan latvalinnustamaan.

– Meillä on monipuolinen maasto ja paljon aluetta missä metsästää, hän kehaisee. 

Metsästyksen hän näkee samanlaisena tapana käyttää luontoa kuin marjastuksen ja kalastuksenkin. 

Kummala on kulkenut isänsä kanssa metsällä jo ala-asteella ja suorittanut metsästyskortin 14-vuotiaana. Hän metsästää kauden mukaan milloin hirveä, milloin metsäkanalintuja ja on hän kaatanut majavankin.

Yhteistä kaikessa metsästämisessä on, että hän käyttää kaiken saaliinsa mahdollisimman tarkasti. Kanalintu pääsee pataan, majavasta on tulossa karvalakki.                                                        

Pudasjärveläinen Janne Kummala on metsästänyt pikkupojasta saakka ja hänelle metsästyksessä tärkeintä ovat arvot.

Metsäkanalinnun talvipyynti eli latvalinnustus oli sallittua ensimmäistä kertaa aikoihin tammikuussa 2020. Myös tänä tammikuussa osassa Pohjois-Pohjanmaata ja Lappia sai pyytää urosmetsoa ja -teertä. Latvalinnustuksen nimi tulee siitä, että linnut ovat usein talvella puiden latvoissa. 

Suomen riistakeskuksen Lapin päällikkö Sami Tossavainen kertoo, että edellisen kerran latvalinnustus oli sallittu vuonna 1981. Sitä ennen metsoa oli saanut pyytää 1960-luvun puolivälissä.

Latvalinnustus voitiin aloittaa uudelleen 40 vuoden jälkeen, koska metsäkanalintukannat ovat vahvistuneet riittävästi.

– Voisi sanoa, että latvalinnustus on oikeaa eränkäyntiä, saaliin eteen pitää tehdä töitä, Tossavainen toteaa.

Monelle nykymetsästäjälle latvalinnustus on siis uutta. Yleensä saaliin perässä mennään suksilla, niin myös tällä kertaa. Kummala vie minut hiihtämään.

Vaivannäköä saaliin saamiseksi arvostaa myös Kummala. Hänen mielestään moderneista laitteista, kuten GPS:stä, on metsästyksessä hyötyä, mutta liika on liikaa. 

– Jos tekniikkaa käyttää liikaa, osaaminen ja tietotaito heikkenee. 

Hän tuomitsee jyrkästi moottoriajoneuvon käyttämisen metsästyksen apuna. Esimerkiksi hirvimetsällä osa laittaa koiran sijaintipannan kanssa metsään ja kiirehtii itse perässä autolla ampumaan hirven. 

– Sellainen on minusta metsästämisen irvikuvaa, Kummala tuhahtaa. 

Hän on huomannut, että osa juoksuttaa koiria tuntitolkulla hirven perässä, vaikka perinteisesti hirvenpyynnissä on käytetty koiraa, joka pysäyttää saaliin haukkuun.

– Kyllä se on omistajan saamattomuutta ja jalostuksen epäonnistumista, jos pitää koiraa tuntitolkulla laukottaa saman hirven perässä, Kummala toteaa.

Latvalinnustuksessa paras apuväline on metsäsukset. Janne Kummalalla on päällään itse ommeltu lumipuku.

Metsästämistään Kummala perustelee ruoan saannin lisäksi kannanhoidolla.

– Ihminen on metsästänyt aina, jos lopetamme metsästämisen, kaikki kannat nousevat ja sen seurauksena esimerkiksi taudit lisääntyvät ja petokanta kasvaa. 

Lisääntyvistä kannoista aiheutuisi myös liikenne- ja viljelyvahinkoja sekä kohtaamisia petojen kanssa. 

– Jos esimerkiksi ammun ketun, se mahdollistaa monelle sen saaliseläimelle pitemmän elämän ja toisaalta muille ketuille enemmän ruokaa. 

– Joku sen eläimen tässä ravintoketjussa kuitenkin syö, oli se sitten ihminen tai suurempi peto, Kummala toteaa. 

Kummalalle metsällä tärkeintä ei ole saada saalista, vaikka se mukavaa onkin, vaan pääasia on olla kestävästi luonnon kanssa. 

– Pakonomainen saalin saanti ei ole nykypäivänä elinehto, vaan ennemminkin epäonnistuminen luonnonkäyttäjältä, hän sivaltaa. 

Kummala uskoo, että sosiaalisen median luomat paineet metsästystuloksesta yhdistettynä vain kerran pari syksyssä metsälle pääsyyn, luovat korkean riskin harkitsemattomille vaaratilanteille.

Kummala kunnioittaa luontoa ja metsästää vain tarpeeseen ja haluaisi, että kaikki metsästäminen lähtisi luonnon ja riistan tuntemisesta.  Hän uskoo, että jos kaikki metsästäjät tutustuisivat riistaan myös ilman pyssyä, ampumatilanteistakin tulisi rauhallisia ja harkittuja ja liikoja riskinottoja voitaisiin välttää. 

Koillismaalla on laajoja erämaa-alueita.

Luonnossa liikkumisella on tunnetusti terveysvaikutuksia, ne myös Kummala allekirjoittaa. 

– Luonnossa ei koe minkäänlaista arvostelua. Siellä on helppo olla melko pieni, hän toteaa.

Kun hiihtää hiljaisessa vaaramaisemassa, ja tiirailee puiden latvoista lintuja, voi allekirjoittaa Kummalan väitteet.

Kummalan mielestä kaikilla pitäisi tutustua metsästykseen ihmisen kanssa, joka osaa kertoa metsästyksestä ja siihen kuuluvista arvoista. 

– Silloin näkee totuuden metsästyksestä