Egyptissä eletään tiukemman diktatuurin alaisuudessa kuin ennen arabikevättä – "Egypti on tyranniyhteiskunta, jossa suurin osa on pohjalla"
Kymmenen vuotta sitten Egyptissä puhalsivat muutoksen tuulet. Tammikuun lopussa 2011 maassa alkoivat suuret mielenosoitukset diktaattori Hosni Mubarakin hallintoa vastaan, ja helmikuussa arabikevät tuotti toistaiseksi merkittävimmän poliittisen ruumiinsa, kun Mubarak erosi presidentin virasta ja pakeni maasta.
Moni tarkkailija toivoi, että meneillään oli Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa samanlainen demokratisaation aalto kuin Itä-Euroopassa 1989. Vuonna 2021 tuosta toivosta ei ole jäljellä juuri mitään.
Arabimaailman asukasluvultaan suurimpana maana Egypti symboloi näitä kaatuneita toiveita ehkä parhaiten.
Vaikka maa vältti sellaisen kauhuskenaarion kuin Syyria, jossa kansannousu johti veriseen ja kaoottiseen, edelleen jatkuvaan sisällissotaan, se ei myöskään onnistunut siinä missä Tunisia, jossa on tapahtunut aitoa demokraattista kehitystä.
Sen sijaan Egypti palasi orastavan demokraattisen prosessin jälkeen käytännössä vanhaan.
Vuonna 2013 valtaan sotilasvallankaappauksella noussut entinen puolustusministeri Abdel Fattah al-Sisi on takertunut valtaan rautaisella otteella, ja Egypti on jälleen sotilasdiktatuuri.
Sisin hallinto on tukahduttanut opposition kovin ottein, eikä vapaata mediaa enää ole. Kun katsotaan yksilöiden sosiaalisia ja poliittisia oikeuksia sekä taloudellista oikeudenmukaisuutta, tilanne on jopa heikentynyt arabikevättä edeltäneestä.
– Kaikilla näillä mittareilla tämän hetken Sisin Egypti on huonompi kuin Mubarakin loppukauden Egypti. Eli jos ajatellaan niitä toiveita joita oli kymmenen vuotta sitten, se on valtava pettymys, sanoo Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola STT:lle.
Sisi on sementoinut valtaansa viime vuosina. Hänet valittiin toiselle presidenttikaudelle peräti 97 prosentin ääniosuudella vuoden 2018 vaaleissa, joita ei pidetty millään lailla vapaina.
Vuonna 2019 Egypti muutti perustuslakiaan niin, että Sisi voi halutessaan jatkaa presidenttinä vuoteen 2030.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan maassa on vangittuna 60 000 toisinajattelijaa, vaikka Egyptin hallituksen mukaan maassa ei ole poliittisia vankeja. Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan 28 toimittajaa on vangittuna Egyptissä.
Sotilashallinto on pyrkinyt hiljentämään poliittisen vastarinnan nopeasti. Esimerkiksi syksyllä 2019 Kairossa puhkesi protesteja Sisiä vastaan, mutta hallitus tukahdutti ne alkuunsa laajoilla pidätyksillä.
– Hallinto on oppinut huonoimman mahdollisen läksyn, kitkeä kaiken vapauteen viittaavankin saman tien, sanoi laittomia teloituksia käsittelevä YK:n erityisraportoija Agnes Callamard uutistoimisto AFP:lle.
Egypti kärsii sosiaalisista ja taloudellisista ongelmista, jotka eivät ole ainakaan helpottaneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Maan väestö on kasvanut erittäin nopeasti, vuoden 2005 noin 70 miljoonasta jo 100 miljoonaan.
Erittäin nuori väestö yhdistettynä korkeaan työttömyyteen, kasvaneeseen köyhyyteen ja ylikansoitettuihin kaupunkeihin on räjähdysherkkä yhdistelmä.
Huolia aiheuttaa myös taistelu Egyptille kriittisen tärkeistä Niilin vesivaroista, joita Etiopian patohanke uhkaa.
Juusolan mukaan Egyptissä odotetaan yleisesti, että tyytymättömyys väistämättä purkautuu taas jossain vaiheessa laajoina protesteina.
– Hyvin vaikea arvioida missä vaiheessa se tapahtuu taas. Mutta koko ajan siellä odotetaan sitä seuraavaa aaltoa.
Juusolan mukaan hallinnon kovat otteet vähentävät halukkuutta lähteä kaduille. Sama vaikutus on niillä negatiivisilla kokemuksilla, joka egyptiläisillä on arabikevään kansannousun seurauksista.
– Ajatellaan, että mitään ei ole saavutettavissa. Ja kun köyhyys on vain lisääntynyt, suurella osalla ihmisistä menee kaikki aika siihen että hankkii jokapäiväistä leipäänsä. Ei ehdi ajatella mitään muuta kysymystä.
Viimeisen vuoden aikana taloustilannetta on kurjistanut entisestään koronaviruspandemia.
Egyptissä on todettu reilut 160 000 tartuntaa ja kirjattu reilut 9 000 koronakuolemaa, mikä on sen väkilukuun nähden melko vähän. Toisaalta maassa on myös testattu hyvin rajallisesti.
Sisin hallinnolla on moninaisista ongelmista huolimatta myös aitoa kannatusta Egyptissä, etenkin niiden keskuudessa, jotka pelkäävät islamistien nousua valtaan.
Islamistinen Muslimiveljeskunta hallitsi Mubarakin kaatumisen jälkeisiä vapaita vaaleja, ja Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi nousi presidentiksi vuonna 2012.
Moni egyptiläinen vieroksui itsevaltaisia otteita omaksunutta Muslimiveljeskuntaa, jonka pelättiin kaventavan radikaalisti uskonnollisia perusvapauksia.
Mursin hallintoa ja Muslimiveljeskuntaa vastaan puhkesi 2013 laajoja protesteja, joiden päätteeksi armeija kampesi Mursin vallasta. Uusi sotilashallinto julisti taas Muslimiveljeskunnan laittomaksi terroristijärjestöksi.
Sisin suosio oli tuossa vaiheessa suurimmillaan.
– Moni kaipasi turvallisuutta ja vakautta, kun oli ollut hyvin epävakaat vuodet, Juusola sanoo.
Vaikka sotilasdiktatuurin todellista kannatusta on vaikea mitata, on sen Juusolan mukaan arvioitu sulaneen vuosien kuluessa.
Nykyinen vakaus ja vastarinnan vähäisyys perustuukin enemmän hallinnon koviin otteisiin kuin aitoon suosioon. Jotkut egyptiläiset kuitenkin näkevät vakaan sotilashallinnon pienempänä pahana kuin uuden kaaoksen tai islamistien valtaannousun.
Islamistien kannatuspohjakin on todennäköisesti heikompi kuin 2010-luvun alussa, sillä Mursin lyhyeksi jäänyt valtakausikaan ei tuottanut egyptiläisille erityisen positiivisia kokemuksia.
Vakaus on ollut Sisin hallinnon valttikortti myös ulkopolitiikassa. Saudi-Arabia ja muut Persianlahden öljyvaltiot sekä Israel ovat tukeneet vahvasti nykyistä sotilashallintoa.
– Nämä toimijat näkevät ensisijaisena tavoitteena Egyptin suhteen tämän vakauden demokraattisuuden sijaan, Juusola toteaa.
Ulkovaltojen vaikutus onkin Juusolan mukaan ollut yksi syy siihen, miksi Egypti ei kyennyt samanlaiseen demokraattiseen siirtymään kuin Tunisia.
Toisin kuin 11 miljoonan asukkaan Tunisia, Egypti on yksi alueen keskeisimmistä valtioista, ja muilla alueen mahtimailla on ollut vahva intressi vaikuttaa sen kehitykseen. Esimerkiksi Israelille Muslimiveljeskunnan johtama Egypti oli riski.
Sisin aikana Egypti on asemoitunut vahvasti Saudi-Arabian johtamaan liittoumaan ja ollut taas hyvissä väleissä Israelin kanssa. Länsivalloista Sisi on saanut vahvaa tukea esimerkiksi Ranskalta Emmanuel Macronin presidenttikaudella.
Yhdysvallat on Egyptin pitkäaikainen liittolainen ja taloudellinen tukija, mutta Joe Bidenin nousu presidentiksi saattaa mutkistaa maiden suhteita hieman.
Donald Trumpin hallinnolta ei tullut Sisiä kohtaan käytännössä lainkaan painostusta ihmisoikeuskysymyksiin liittyen, mutta Bidenin hallinnolta saattaa olla tiedossa jonkinlaista painetta.
Israel ja muut Yhdysvaltain Lähi-idän liittolaiset voivat kuitenkin pyrkiä hillitsemään tätä ja korostaa Egyptin vakauden tärkeyttä. Bidenilla tuskin riittää myöskään diplomaattisia paukkuja keskittyä Egyptiin.
Barack Obaman hallinto sai vuonna 2011 Lähi-idässä kritiikkiä siitä, että se antoi liittolaisensa Mubarakin kaatua. Voi hyvin olla, että tuolloin varapresidenttinä ollut Biden muistaa tämän ja ottaa varovaisen linjan Egyptin suhteen.
Päästäkseen Tunisian tielle Egyptin poliittisilta toimijoilta olisi pitänyt löytyä enemmän kompromissihalukkuutta.
Mubarakin kaatumisen jälkeisessä tilanteessa mikään maan poliittisista voimista ei ollut halukas kompromisseihin, mikä lisäsi konflikteja ja vastakkainasettelua, ja johti lopulta siihen että armeija otti vallan pysyvästi.
Egyptissä armeijan rooli on myös koko ajan ollut keskeisempi kuin Tunisiassa. Sotilaat olivat tärkeässä asemassa jo vuoden 2011 väliaikaishallinnossa, eikä armeija ole ollut halukas päästämään irti vallasta.
Egyptin ja Tunisian yhteiskunnatkin ovat erilaiset. Tunisiassa on laajempi keskiluokka, ja demokraattisilla ihanteilla oli ennestään vahvempi asema. Tunisia on myös etnis-uskonnollisesti yhtenäisempi maa.
– Egypti on tyranniyhteiskunta, jossa suurin osa on pohjalla ja keskiluokan osuus on pieni, ja eliitti on siellä kaukana ylhäällä, Juusola huomauttaa.
Arabikevään muistot ja pinnan alla kupliva tyytymättömyys tarkoittavat sitä, että Sisinkään valta ei välttämättä ole pysyvää, sillä kansa tietää nyt, että vallanpitäjien kaataminen on mahdollista. Tällä hetkellä syytä lyhyen tähtäimen optimismiin poliittisten vapauksien lisääntymisestä ei kuitenkaan juuri ole.
