Édith Piafin laulujen aiheet kumpusivat ranskalaistaiteilijan omasta elämästä
Keltaisiin huomioliiveihin pukeutunut koululaisryhmä käyskentelee loivasti laskevaa käytävää Père-Lachaise -hautausmaalla.
Lapset pysähtyvät, opettaja on huomannut jotain. Kaikki siirtyvät muutaman metrin käytävän vasemmalle puolelle hautamuistomerkin äärelle. He löysivät etsimänsä.
Édith Piaf kiinnostaa yhä ranskalaisia, vaikka laulajan kuolemasta on kulunut yli 52 vuotta.
”Jumala yhdistää uudelleen ne, jotka toisiaan rakastavat”.
Ranskankielinen teksti ja hoikat yhteenpainetut kädet koristavat puolipyöreää laattaa suuren hautapaaden päädyssä.
Tekstin allekirjoituksena on tuskin näkyvin kirjaimin nimi Édith Piaf.
Tässä sukuhaudassa lepää Ranskan ehkä tunnetuin laulaja.
Piafin omaperäinen ääni sykähdyttää yhä kuulijaa mutta hänen elämäntarinansakaan ei jätä ketään kylmäksi.
Édith Piaf (alkuaan Édith Gassion) syntyi sata vuotta sitten joulukuun 19. päivänä 1915 Pariisissa laulajaäidin ja katuakrobaatti-isän lapsena.
Äiti hylkäsi tytön heti syntymän jälkeen.
Ensimmäisen maailmansodan alkaessa isä vei lapsen Normandiassa ilotaloa pitäneen vanhan äitinsä hoiviin. Édith varttui mummolassa prostituoitujen keskuudessa.
14-vuotiaana tyttö lähti isänsä mukaan katunäytöksiin mutta ryhtyi pian itsenäiseksi katulaulajaksi.
Édit sai lapsen 17-vuotiaana, mutta laiminlyöty tytär menehtyi kaksi vuotta myöhemmin aivokalvontulehdukseen.
Laulajan ura lähti lentoon kaksikymppisenä, kun Champs-Élyséellä suosittua klubia pitänyt Louis Leplée kuuli sattumalta Piafin laulavan kadulla. Hän otti nuoren lahjakkuuden suojelukseensa ja tarjosi hänelle esiintymispaikan kerhollaan.
Klubinomistaja käynnisti laajan mainoskampanjan, joka johti nopeasti levytyssopimukseen.
Édith oli varreltaan vähäinen, vain 142-senttinen. Levoton olemus ja fyysinen pienuus toivat hänelle lempinimen Pikku varpunen (La Môme Piaf), josta hän otti uuden sukunimen.
Toisen maailmansodan aikaan Édith Piaf oli Ranskan suosituimpia laulajia.
Hänen esiintymisensä saksalaisille miehitysjoukoille aiheutti närää, mutta hän vakuutti myöhemmin toimineensa Ranskan vastarintaliikkeen hyväksi.
Sodan jälkeen Piaf tunnettiin jo ulkomailla. Hän teki esiintymismatkoja Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Etelä-Amerikkaan.
Todelliseen maailmanmaineeseen hän nousi vasta kuolemansa jälkeen.
Piafin suosio perustui hänen erikoiseen ääneensä ja vahvaan tulkintaan.
Monet laulut ovat suorastaan omaelämäkerrallisia. Sanoitukset heijastavat laulajan arkea: rakkautta, menetyksiä ja surua.
Piafin nimikkokappaleeksi nousi hänen itsensä sanoittama La vie en rose, Vaaleanpunaista elämää, suomalainen nimi Ruusuinen hetki.
Muita tunnnettuja lauluja ovat En kadu mitään, Hymni rakkaudelle, Padam…padam ja Pariisin taivaan alla.
Édith Piafin henkilökohtaiseen elämään mahtui miehiä, vauhtia ja vaaran hetkiä.
Hän joutui kolmesti vakavaan liikenneonnettomuuteen, joista aiheutuneita kipuja hän lääkitsi alkoholilla ja morfiinilla. Aineet aiheuttivat hänelle riippuvuuden.
Lukuisat miessuhteet nostivat Piafin toistuvasti otsikoihin.
Naimisissa hän oli kahdesti. Toinen avioliitto häntä 20 vuotta nuoremman kreikkalaisen näyttelijä-laulajan kanssa kesti Piafin kuolemaan saakka.
Ehkä suurimman rakkautensa kanssa hän ei ehtinyt avioon saakka. Nyrkkeilijä Marcel Cerdan kuoli lento-onnettomuudessa tullessaan tapaamaan Piafia New Yorkiin.
Édith Piaf menehtyi 47-vuotiaana maksasyöpään lokakuussa 1963. Viimeiseksi jääneen levytyksensä hän teki kuusi kuukautta aikaisemmin.
Vähän ennen kuolemaansa hänen kerrotaan sanoneen: ”Jokaisesta elämän tyhmyydestä koittaa maksun aika”.
Pariisin arkkipiispa kieltäytyi antamassa sielunmessua laulajalle tämän uskonnonvastaisen elämäntavan vuoksi.
Édith Piaf haudattiin tyttärensä Marcellen viereen.
