Armeijan budjetti paisuu – Kysyimme, voisiko lakkautettuja varuskuntia elvyttää
Eri puolueiden kansanedustajien keskuudesta löytyy varovaista kannatusta keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen ehdotukselle lakkautettujen varuskuntien elvyttämisestä.
Suomenmaa kysyi asiasta puolustuksen parlamentaarisen työryhmän jäseniltä. Vastauksia kertyi viidestä eri puolueesta.
Kaikkonen sanoi viime viikolla Suomenmaalle, että Suomen varuskuntien tai Puolustusvoimien toimipisteiden määrää voisi olla syytä lisätä.
Erityisesti hän kiinnitti huomiota vuonna 2013 toimintansa lopettaneeseen Pohjois-Karjalan prikaatiin. Tilannetta pitäisi Kaikkosen mukaan arvioida nyt uudessa valossa, kun Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut radikaalisti, ja puolustukseen ollaan lähivuosina käyttämässä valtavia summia rahaa.
– Itäiseen Suomeen ei saa syntyä sotilaallista tyhjiötä. Elinvoimainen ja asuttu itäinen Suomi, jossa Puolustusvoimat ovat läsnä, luo takeita turvallisuudelle, Kaikkonen sanoi.
Keskustan kansanedustaja Hanna Räsänen komppaa puolueensa puheenjohtajan näkemystä.
Räsäsen mielestä puolustuksen uusia määrärahoja pitäisi käyttää jo lakkautettujen varuskuntien elvyttämiseen tai uusien varuskuntien perustamiseen.
Hän on itse kotoisin Pohjois-Karjalasta. Varuskunnan lakkauttaminen Kontiolahdelta on Räsäsen mukaan herättänyt paljon huolta alueen ihmisissä etenkin nykyisessä turvallisuuspoliittisessa ilmapiirissä.
Hän sanoo ymmärtävänsä, ettei maata puolusteta varuskunnista käsin. Varuskunnan poistuminen synnyttää Räsäsen mielestä kuitenkin puolustuksellisen tyhjiön, joka vaikuttaa ihmisten turvallisuudentunteeseen.
Räsäsen mukaan Pohjois-Karjalan prikaatin elvyttäminen olisi hyvä viesti myös aggressiiviselle Venäjälle.
– Olen saanut useita yhteydenottoja huolestuneilta kansalaisilta siitä, että puolustusvoimat eivät enää näy maakunnassamme. Yhteydenotot ovat lisääntyneet, kun Venäjä on lisännyt omien joukkojensa läsnäoloa itärajan lähellä.
SDP:n kansanedustajat Tytti Tuppurainen ja Mika Kari sanovat, että aiemmin tehtyjä päätöksiä on pystyttävä arvioimaan uudelleen, mikäli uhka-arvio ja puolustukselliset tarpeet sitä edellyttävät.
Kaksikon mukaan Suomen on kehitettävä muuttuneessa turvallisuusympäristössä kansallista puolustusta laaja-alaisesti, osana Naton yhteistä pelotetta ja puolustusta.
– On tärkeää, että päätöksiä tehdään ajassa. – – On kuitenkin tärkeää, että nyt puolustustamme kehitetään tehokkaasti ja viipymättä niin, ettei resursseja hukata myöskään tarpeettomiin hallinnollisiin uudistuksiin, Tuppurainen ja Kari viestittävät yhteisessä vastauksessaan.
Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen sanoo suhtautuvansa avoimin mielin sekä uusiin varuskuntiin että erilaisiin vaihtoehtoihin puolustuskyvyn vahvistamisessa.
Hän kuitenkin huomauttaa, että joukkoja pystytään kuitenkin sijoittamaan myös sellaisiin asemiin, joissa ei ole varuskuntaa.
– Määrärahojen kohdentamisessa pidän oleellisena Puolustusvoimien näkemystä, Räsänen tähdentää.
Tukea Kaikkosen idea saa myös Liike Nytin kansanedustajalta Harry Harkimolta. Puolustukseen lisättyjä määrärahoja voitaisiin hänen mielestään käyttää lakkautettujen varuskuntien elvyttämiseen.
– Tähän liittyy ehdotukseni siitä, että meidän pitäisi alkaa kouluttaa muiden EU-maiden sotilaita, kun omat ikäluokkamme ovat pienentyneet ja varusmiehiksi koulutettavien määrä on laskenut. Meillä on kouluttajia, varuskuntia ja harjoitusalueita niin paljon, että voisimme kouluttaa saman verran muiden maiden sotilaita kuin koulutamme suomalaisia, ja samalla meille syntyisi satojen miljoonien eurojen vientituote, hän summaa sähköpostitse.
Vastanneista ainoa asiaan selkeästi kielteisesti suhtautuva on vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne.
Hän sanoo pitävänsä epätodennäköisenä, että aiemmin suljettujen varuskuntien palauttaminen käyttöön tai uusien varuskuntien perustaminen nousisivat erityisen perustelluiksi tavoiksi käyttää puolustuksen lisääntyviä määrärahoja.
– Työ on vasta alussa, joten en tässä kohtaa halua paaluttaa mitään. Puolustusmäärärahojen käyttö pitää kuitenkin tehdä puolustuksen ja kokonaisturvallisuuden ehdoilla, ei aluepolitiikan ajamana, hän summaa.
Kaikki vastanneet kansanedustajat ovat yhtä mieltä siitä, että puolustusvoimien ammatillisille näkemyksille pitää antaa jatkossakin suuri painoarvo maanpuolustuksellisessa päätöksenteossa.
Niin se on ollut tähänkin asti. Esimerkiksi päätös Ottawan sopimuksesta irtautumisesta syntyi vahvasti Puolustusvoimien myötävaikutuksella.
Suomenmaa kysyi parlamentaarisen työryhmän jäseniltä, missä määrin puolustukseen käytettävien määrärahojen kehittämistarpeista tai resurssitarpeista voi linjata poliittisesti.
Keskustan Hanna Räsäsen mukaan Puolustusvoimien roolin on syytä olla jatkossakin suuri. Hän kuitenkin huomauttaa, että kokonaisturvallisuus koostuu sekä sisäisestä että ulkoisesta turvallisuudesta.
– Ukrainan oppien mukaan ensivasteen monessa asiassa antoi poliisi, pelastustoimi ja raja. Meidän tulisi mielestäni jatkossa katsoa yhä vahvemmin näitä asioita yhdessä, myös rahoituksen näkökulmasta.
SDP:n Tytti Tuppurainen ja Mika Kari korostavat yhteisvastauksessaan, että Puolustusvoimilla on paras tilannekuva ja -tieto puolustuksen näkökulmasta. Päätöksenteon tulee kaksikon mukaan perustua tietoon.
– Samaan aikaan eduskunta päättää valtion budjetista, joten käytännössä eduskunnalla ja valtioneuvostolla on merkittävä rooli siinä, miten ja mihin hankkeisiin määrärahoja myönnetään. Parlamentaarisella päätöksenteolla on oma tärkeä roolinsa näistä kysymyksistä linjattaessa, he muotoilevat.
Päivi Räsänen toteaa, että poliittiseen päätöksentekoon sekoittuu helposti muitakin näkemyksiä, kuten vaikkapa aluepolitiikkaa.
– Puolustusvoimilla on parhaat edellytykset arvioida ratkaisuja puolustuskyvyn kannalta, hän kiteyttää.
Harkimon mukaan poliitikkojen tärkein tehtävä on varmistaa Puolustusvoimien rahoitus. Puolustusvoimien kehittämisestä ja resurssoinnista vastaavat kuitenkin hänen mielestään ennen kaikkea puolustuksen ammattilaiset.
Vihreiden Harjanne korostaa omassa vastauksessaan, että puolustusmäärärahojen käytössä on kyse ”hurjasta määrästä” verorahoja.
Poliitikkojen ei pidä hänen mielestään nostaa itseään puolustuksen asiantuntijoiksi, mutta hän tähdentää, että myös puolustuksellisessa päätöksenteossa on usein kyse myös arvovalinnoista, erilaisten tavoitteiden ja näkökulmien punninnasta sekä yleisestä hyväksynnästä.
Ne kaikki pitää Harjanteen mukaan sovittaa yhteen puolustuksellisten näkökulmien ja tavoitteiden kanssa.
– Esimerkiksi kysymykset siitä, miten asevelvollisuusjärjestelmää on tarpeen kehittää tai miten hankintoja ohjataan, ovat luonteeltaan poliittisia ja vaikuttavat myös resursointiin, hän sanoo.
Kaikki puolustuksen parlamentaarisen työryhmän jäsenet eivät vastanneet kyselyyn. Vastaukset jäivät kokonaan puuttumaan kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja vasemmistoliiton ryhmistä.
Pohjois-Karjalan prikaatin lakkautus Kontionlahdelta vuonna 2013 liittyi Kataisen hallituksen suureen puolustusvoimauudistukseen, jonka myötä lakkautettiin ja yhdistettiin myös useita muita yksiköitä.
Kataisen hallituksen päätösten myötä lakkautetuiksi joutuivat myös Kotkan rannikkopataljoona, Ilmavoimien teknillinen koulu Jämsässä, Keuruun Pioneerirykmentti, Hämeen rykmentti Lahdessa ja Kauhavan Lentosotakoulu.
Yksiköiden yhdistämisissä muun muassa Niinisalon tykistöprikaati Kankaanpäässä siirtyi Porin prikaatin alaiseksi.
Yksiköiden lakkautuksista nousi kohu, kun ruotsinkielinen Dragsvikin varuskunta sai pitää paikkansa silloisen puolustusministerin Stefan Wallinin (r.) vahvalla myötävaikutuksella.
Wallin antoi Dragsvikin suhteen poliittista ohjausta Puolustusvoimien johdolle varuskuntien lakkauttamisehdotuksen yhteydessä, mutta jätti kertomatta tästä hallituskumppaneilleen.
Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana Suomesta lakkautettiin muun muassa Helsingin ilmatorjuntarykmentti Tuusulan Hyrylässä, Savon Prikaati Mikkelissä ja Turun rannikkopatteristo. Tuolloin lakkautettiin myös muun muassa Tilkan keskussotilassairaala Helsingissä.
Lipposen hallitus puolestaan päätti lakkauttaa Oulun Pohjan prikaatin ja Vaasan rannikkopatteriston. Toiminta niissä päättyi vuonna 1998.
Nykyisillä Puolustusvoimilla on yksiköitä suurimmassa osassa Suomen maakunnista. Yksiköitä ei kuitenkaan ole Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen maakunnissa.