Arktisella neuvostolla on valtava symbolinen merkitys Suomelle – puheenjohtajakauden päätavoite on valtionpäämiesten huippukokous
Arktinen yhteistyö näyttää olevan yllättävän vahvalla pohjalla, vaikka viime vuosia on leimannut monenlainen epävarmuus.
Venäjän ja lännen viileät suhteet sekä Yhdysvaltain hallinnon nuiva suhtautuminen ilmastopolitiikkaan eivät ole pystyneet kampittamaan Arktisen neuvoston toimintaa.
– Krimin valtaus ja siihen liittyvät Venäjä-pakotteet sekä Syyrian tilanne olivat hyvä happotesti arktiselle yhteistyölle. Ehdin jo ajatella, että ne vahingoittavat Arktisen neuvoston toimintaa, mutta onneksi se on jatkunut niin kuin ennenkin, Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtaja, professori Timo Koivurova ihmettelee.
– On mielenkiintoista, että huonontunut geopoliittinen tilanne ei ole lopettanut arktista yhteistyötä.
Vaikka Arktinen neuvosto ei paistattele julkisuudessa, se on suomalaisesta näkökulmasta huomattava hallitusten välinen foorumi.
– Tämä on Etyjin jälkeen toiseksi merkittävin kansainvälinen foorumi, jonka Suomi on aloittanut. Neuvoston suojissa solmitaan muun muassa merkittäviä kansainvälisiä sopimuksia, Koivurova sanoo.
Arktisen neuvoston perustamista (1996) edelsi Suomen tekemä työ arktisen ympäristönsuojelun käynnistämisestä kahdeksan arktisen valtion välillä. Se aloitettiin 1991.
– Neuvostolla on valtava symbolinen merkitys Suomelle. Neuvottelimme asiat valmiiksi kylmän sodan aikana. Meillä Suomessa on ollut traditiona etsiä konsensusta idän ja lännen välillä, ja siitä on varmasti hyötyä nytkin.
Neuvostolla on valtava symbolinen merkitys Suomelle.
Arktinen alue on viime vuosina muuttunut huomattavasti kiinnostavammaksi Jäämeren öljy- ja kaasurikkauksien sekä Koillisväylän parantuneiden merenkulkuolosuhteiden takia.
Tosin vajaa vuosikymmen sitten ennakoitua äkillistä kultaryntäystä ei ole tullut, sillä energian hinta on pysynyt matalana eikä Koillisväylä ole vieläkään tarpeeksi houkutteleva reittivaihtoehto kauppamerenkululle.
Suomen kaksivuotinen puheenjohtajakausi alkoi keväällä. Tavoitteena on järjestää Arktisen neuvoston maiden valtionpäämiesten tapaaminen Suomessa.
Parhaassa tapauksessa paikalla olisivat siis Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen venäläinen virkaveljensä Vladimir Putin. Kokouksen järjestäminen on tuskin helppoa.
– Putin ilmaisi maaliskuussa Arkangelissa olevansa kiinnostunut osallistumaan arktiseen huippukokoukseen. Paljon riippuu siitä, kuinka tärkeäksi Trump asian näkee, Koivurova sanoo.
Arktiseen neuvostoon kuuluvat Pohjoismaiden lisäksi Venäjä, Kanada ja Yhdysvallat.
Venäjällä on huomattavia intressejä arktisella alueella, sillä suurin osa sen öljy- ja maakaasuvaroista on arktisella ja subarktisella alueella.
Jopa viidesosa maan bruttokansantuotteesta syntyy napapiirin pohjoispuolella. Myös sen sotilaallinen läsnäolo pohjoisilla alueilla on vahvistunut.
Venäjällä on huomattavia intressejä arktisella alueella.
Alun perin neuvoston pääpainopiste oli ympäristönsuojelussa, mutta toiminta on muuttunut huomattavasti monipuolisemmaksi.
Suomen puheenjohtajakaudella neuvoston työtä ohjaavat Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpano ja YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteet. Ympäristönsuojelun lisäksi Suomen puheenjohtajakauden painopistealueita ovat meteorologia, viestintäyhteydet ja koulutus.
– Meteorologiaan panostaminen auttaa meitä selvittämään tarkemmin, miten ilmastonmuutos vaikuttaa arktisilla alueilla. Viestintäyhteyksistä koillisväylän kautta Aasiaan kulkevan datakaapelin suunnittelu on nyt hyvässä myötätuulessa, Koivurova kertoo.
Kansallisia intressejä ei yleensä ujuteta neuvoston ohjelmiin.
– Hyödyt tulevat sitten kaikille arktisen yhteistyön kautta.
Suomella on valtuutus laatia puheenjohtajakaudellaan yhteistyössä muiden kanssa pitkän aikavälin suunnitelma Arktisen neuvoston ohjenuoraksi.
– Sitä voidaan toki päivittää, mutta suunnitelma toisi toimintaan jatkuvuutta.
Suomen Jäämeren junaradan rakentaminen on noussut aina välillä puheenaiheeksi. Nyt poliittista tahtoa näyttää olevan sen suhteen yllättävän paljon.
– Tosin vaikka sen rakentamiseen olisi täysi tahtotila, esteitä on vielä monia. Esimerkiksi Saamelaiskäräjät tuskin haluaa rataa saamelaismaiden poikki, ja lisäksi täytyy miettiä menettely luonnonsuojelualueiden kanssa, Koivurova sanoo.
EU:n arktisen informaatiokeskuksen perustaminen sai jo toissa vuonna Euroopan parlamentin budjettivaliokunnan hyväksynnän, mutta asia hukkui neuvostossa muun muassa Britannian EU-eroon.
Suomi on esittänyt sitä sijoitettavaksi Arktisen keskuksen yhteyteen, joka on jo valmiiksi monitieteisen arktisen tutkimuksen ja tiedonvälityksen kansainvälinen keskus.
Informaatiokeskus toteutettaisiin kansainvälisenä verkostona, jossa olisi mukana tutkimus- ja viestintäorganisaatioita useista eri maista.
– Nyt arktisiin asioihin liittyvät tutkimustulokset ovat hajallaan, eikä kukaan kanna huolta niiden kokoamisesta. Keskus edistäisi arktisen alueen asioita auttamalla eri toimijoita ymmärtämään toisiaan. Se tapahtuisi muokkaamalla sekä tutkimustietoa että EU-tietoa tarkoituksenmukaiseen muotoon. Tällä hetkellä informaatiokeskusta pitävät EU:ssa esillä lähinnä suomalaiset mepit, Koivurova sanoo.
Jutussa on käytetty lähteenä Valtioneuvoston kanslian taustaraporttia Suomen puheenjohtajuus Arktisessa neuvostossa (2017–2019) muutoksen ja epävarmuuden aikakaudella.