Aluksi Tornion terästehdasta pilkattiin maailman tyhmimmäksi sijoitukseksi – menestys tukki epäilijöiden suut
Tornion Röyttänniemeen saavuttaessa voi harrastaa mielenkiintoista ajatusleikkiä viitisenkymmentä vuotta ajassa taaksepäin.
Jos asiat olisivat menneet tuolloin vallalla olleen yleisen ajattelutavan tai etelän kabineteissa ruutupaperille kyhätyn bisneslogiikan mukaan, niin minkälainen näkymä tulijaa nyt kohtaisi?
Ehkä ränsistyneen ryteikköinen merenrantamaisema. Tai sitten jotain muuta, joka jää ikuiseksi arvoitukseksi.
Mutta jossittelu on turhaa. Paikalla on nimittäin jo vuosikymmeniä takonut vientituloja ja hyvinvointia maailman johtaviin ruostumattoman teräksen tuottajiin kuuluva jättimäinen Outokummun tehdas.
Jaloterästehtaan rakentaminen juuri Tornioon ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos Outokummun hallitus ja operatiivinen johto olisivat saaneet tahtonsa läpi, tehdas olisi noussut niin ikään länsirannikolle, mutta satoja kilometrejä etelämmäs eli Poriin.
Taistelu terästehtaan sijoituspaikasta kävi niin kuumana, että lopullinen ratkaisu ja ”isännän ääni” saatiin kuulla aivan valtakunnan korkeimmalta portaalta.
Elämäntyönsä Outokummun Tornion tehtaiden palveluksessa tehnyt entinen tuotantojohtaja Seppo Koivuniemi pukee sanoiksi sen, minkä useimmat tuolloin asioita seuranneet tiesivät.
– Kyllä se oli presidentti Urho Kekkonen, joka sanoi viimeisen sanan, hän toteaa.
Poliittinen paine Tornion puolesta oli niin voimakas, että Outokummun tuolloinen toimitusjohtaja katsoi parhaimmaksi erota tehtävästään.
Presidentin ratkaisevan taustaroolin vahvistaa myös noihin aikoihin Tornion kaupunginjohtajana aloittanut Hannes Manninen.
– Tehtaan päätyminen Tornioon oli Kekkosen ajaman aluepolitiikan merkittävimpiä saavutuksia. Tietysti Rautaruukin ohella, ex-ministeri ja -kansanedustaja arvioi.
Manninen korostaa, että kyse ei silti ollut mistään yhden henkilön mahtikäskystä.
– Jo ennen kaupunginjohtaja-aikaani huomasin, kuinka ahkerasti erilaiset karvalakkilähetystöt tekivät työtä Tornion puolesta. Erityisesti on jäänyt mieleen poliittinen yksimielisyys. Kaikki olivat yhtenä rintamana yhteisen asian takana.
Yksimielisyys tuli tarpeeseen, sillä nimekkäitä vastustajia riitti.
– Muistan hyvin, kuinka Pohjolan silloinen pääjohtaja Jaakko Lassila kutsui tehtaan Tornioon sijoittamista maailman tyhmimmäksi sijoitukseksi, joka ei ikinä tulisi kannattamaan, Hannes Manninen huomauttaa.
Outokumpu on omalla menestystarinallaan saanut kuitenkin tukittua viimeistenkin epäilijöiden suut.
Maailman markkinoilla menestyminen vaatii laadukkaiden tuotteiden ja suotuisten olosuhteiden ohella myös rohkeutta omiin ratkaisuihin.
Kohtuullisen lähellä sijaitseva Kemin kromikaivos on taannut sen, että ruostumattoman teräksen jalostukseen vaadittavaa raaka-ainetta on ollut aina saatavilla.
Seppo Koivuniemen mukaan edes tuotannon käynnistämisen alkuaikoina vuodesta 1976 lähtien ei epäröity toimittaa markkinoille ylimääräisiä tonneja, jos asiakkaita riitti.
– Liikkeelle lähdettiin aika varovaisin tavoittein ja ne ylitettiin joskus melko reippaasti. Mutta ei silloin 50 000 tonnin tavoitteen mennessä rikki osannut kuvitellakaan, kuinka monikymmenkertaiseksi tuotanto voi vielä kasvaa, hän vertailee.
Yhdeksi Outokummun vahvuudeksi Koivuniemi laskee sen, että yhtiössä on osattu ja uskallettu investoida etukenossa ja saatu sillä tavoin etua kilpailijoihin.
Eläkkeelle seitsemän vuotta sitten jäänyt mies myöntää, että osaamisen ohella on mukana ollut myös onnea.
– Sendzimir-valssain oli iso investointi 1980-luvun alussa. Samoin oman kuumavalssaamon perustaminen, josta ei Rautaruukilla tietenkään tykätty, kun aiemmin nauhat oli käytetty siellä valssattavana. Kova haaste oli myös 2000-luvun alussa tapahtunut tuplaus eli tuotannon kaksinkertaistaminen.
Hehtaarien kokoisia halleja on tehdasalueelle noussut vuosien varrella roimasti lisää uusien tuotantolinjojen myötä.
Oma lukunsa ovat 2000-luvulla tapahtuneet teräsjättien yritysfuusiot, joissa Outokumpukin ollut osallisena. Niiden avulla kilpailuasetelmaa on saatu selkeytettyä, mutta kylmien kasvulukujen vastapainoksi on toimintoja jouduttu pörssiyhtiönä myös sopeuttamaan.
– Ei ole mukavaa ollut väkeä vähentää, mutta joskus se on ollut toiminnan jatkumisen kannalta välttämätöntä, Seppo Koivuniemi harmittelee.
Myös tekniikan nopea kehittyminen on vaikuttanut henkilöstön määrään.
– Varsinaista käsityötä vaativat tehtävät ovat vähentyneet automatiikan mukana merkittävästi, sanoo Koivuniemi viitaten esimerkkinä valmiiden teräsrullien pakkaukseen sekä varastointiin.
Tornion asukasluku on Outokummun ansiosta noussut 3 000 hengellä.
Hannes Manninen
Outokummun Tornion yksikkö on koventuneen kilpailun ja globalisaation paineista huolimatta pystynyt toimimaan niin vientiteollisuuden kivijalkana kuin paikallisen hyvinvoinnin takaajana.
Tornion entisen kaupunginjohtajan mielestä tehtaan merkitystä ei voi liikaa korostaa.
– Alkuaikoina valtio joutui tukemaan asuntojen rakentamista, mutta on saanut sijoituksensa moninkertaisesti takaisin. Tornion asukasluku on Outokummun ansiosta noussut pysyvästi 3 000 hengellä eli pienen lappilaisen kunnan verran isommaksi, Hannes Manninen muistuttaa.
Koska yhtiön pääkonttori sijaitsee muualla, Tornio ei ole päässyt hyötymään tehtaan fyysisestä sijainnista suorien verotulojen muodossa.
– Kaupungin osalta taloudellinen hyöty on tullut henkilökunnan maksamista veroista. Sen lisäksi täytyy muistaa, mitä tehdas on välillisesti tuottanut. Ei pelkästään Torniolle, vaan seutukunnalle, koko Lapille ja tietysti myös Ruotsin puolelle.
Outokummun tuottamasta ruostumattomasta teräksestä korostetun suuri osa, noin 80 prosenttia, menee vientiin.
Suomalainen terästeollisuus joutuu kilpailemaan markkinoista yhä uusien yrittäjien kanssa.
Toimialan valtakunnallisen yhteenliittymän Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtaja Kimmo Järvinen korostaa, että varsinkin aasialaiset ovat liikkeellä hyvinkin erilaisista lähtökohdista.
– Kiinassa ja Intiassa valtio tukee voimakkaasti yrityksiä. Se on aiheuttanut polkumyyntiä ja tuotannon ylikapasiteettia. Onneksi EU-komissio on herännyt tilanteeseen, käynnistänyt neuvottelut ja alkanut omilla toimillaan laittamaan näitä ongelmia kuriin, Järvinen huomauttaa.
Kilpailun kiristymisestä huolimatta Järvinen näkee alan tulevaisuuden Suomessa positiivisena.
– Näkymät ovat mielestäni ihan hyvät. Tuotteiden laatu, erikoistuminen, teknologinen kehitystyö ja ympäristöasiat ovat meidän valttejamme. Niiden pitää olla kunnossa. Uusiin innovaatioihin tarvittavaa rahoitusta ei saisi ainakaan leikata nykyisestä, hän muistuttaa.
Teräksen osalta ei pidä Järvisen mukaan pelätä edes sitä, että tilapäinen ylikapasiteetti jäisi pysyväksi ilmiöksi.
– Pitää muistaa, että teräksellä on yhä uusia käyttömuotoja ja sen tarve maailmassa kasvaa koko ajan.
Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 15.9. Lehden voi tilata täältä.