Lindtman nousi pettymyksistä voittajaksi – porvarit väläyttävät tulevaisuuden yhteistyötä
Pitkään SDP:n nousevana tähtenä pidetty Antti Lindtman lunasti vihdoin paikkansa puolueen johdossa.
41-vuotias neljännen kauden kansanedustaja on Vantaalta. Hän on toiminut poikkeuksellisen pitkään, vuodesta 2015, puolueensa eduskuntaryhmän johdossa. Siitä asti hänestä on puhuttu mahdollisena tulevana puolueensa puheenjohtajana.
Lindtman on ollut aiemmin lähellä nousta pääministeriksi ja samalla puolueen johtoon, mutta toisaalta hän on myös kieltäytynyt vastuullisista tehtävistä.
Vuonna 2016 Lindtmania spekuloitiin Antti Rinteen haastajaksi, mutta Lindtman lopulta ilmoitti, ettei pyri puolueen johtoon. Hän oli saanut sitä ennen paljon kritiikkiä osakseen, kun kävi ilmi, että hän oli pyrkinyt puuttumaan puheenvuorojen jakoon eduskunnan kyselytunnilla.
Pääministeriksi noussut Rinne tarjosi Lindtmanille ministerin paikkaa kevään 2019 vaalien jälkeen, mutta Lindtman kieltäytyi ministeripestistä. Hän perusteli päätöstään tuolloin perhetilanteen vaatimuksilla.
Lindtman koki karvaan pettymyksen, kun hävisi nyt väistyneelle puheenjohtajalle Sanna Marinille niukasti äänestyksessä pääministeriehdokkuudesta vuonna 2019. Marin valittiin tämän jälkeen seuraavassa puoluekokouksessa myös puolueen puheenjohtajaksi.
Henkilökohtaisessa suosiossa hän ei Marinille pärjää eduskuntavaalien vajaalla 18 000 äänellään. Lisäystä edellisiin vaaleihin tuli kuitenkin yli 3 000 äänen verran.
Lindtman on ajattelussaan talouspoliittisesti keskemmällä kuin Marin. Siten on pohdittu, että hän olisi porvaripuolueille helpompi neuvottelukumppani kuin edeltäjänsä.
STT:lle kerrotaan sekä keskustasta että kokoomuksesta, että yhteistyön SDP:n kanssa uskotaan helpottuvan puheenjohtajavaihdoksen myötä.
Kokoomuksesta todetaan, että jopa hallitusyhteistyö SDP:n kanssa muuttuu ”erittäin paljon todennäköisemmäksi”. Puheenjohtajavaihdos ei kuitenkaan yksin riitä, vaan puolueen pitäisi myös muuttua Lindtmanin linjan ja toimintatyylin mukaiseksi.
– Vielä ollaan kaukana siitä, että sinipuna olisi jotenkin porvariyhteistyötä parempi malli, kokoomuslähde kuvailee.
Sinipunalla viitataan kokoomuksen ja SDP:n ympärille muodostuvaan hallituspohjaan.
Myös keskustasta arvioidaan, että pelkkä puheenjohtajavaihdos ei vielä tee SDP:stä parempaa hallituskumppania kokoomukselle kuin nykyiset porvaripuoluekumppanit.
– Jos hallitus nyt kaatuisi omiin ristiriitoihinsa, demarit pystyisivät sanelemaan helposti kaiken, keskustasta arvioidaan STT:lle.
Kesällä muodostetussa hallituksessa ovat vaalit voittaneen kokoomuksen lisäksi perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit. Marinin ja kokoomuksen linjat ovat hyvin kaukana toisistaan, joten kokoomus valitsi keväällä mieluummin perussuomalaisten kanssa muodostettavan hallituksen.
Marin ilmoitti eduskuntavaalien jälkeen, ettei hae jatkoa SDP:n puheenjohtajana.
Kokoomuksesta ja keskustasta arvioidaan, että Marin vei kolmen vuoden puheenjohtajakautensa aikana demareita selvästi vasemmalle. Lindtmanin myötä puolueen talouspolitiikan voidaan olettaa siirtyvän ainakin jonkin verran lähemmäs poliittista keskustaa. Keskustalähteestä kuitenkin todetaan, että askeleet ovat varovaisia.
Kilpailevissa porvaripuolueissa Lindtman nähdään erittäin yhteistyökykyisenä ja luotettavana yhteistyökumppanina, vaikka joistain asioista oltaisiinkin eri mieltä.
– Hän on henkilö, jonka kanssa voisi lähteä istunnon jälkeen kahville muutenkin rupattelemaan, keskustalähteestä kuvaillaan.
Lindtmanin vastaehdokkaana oli montaa ministerisalkkua vuosien varrella hoitanut 49-vuotias kansanedustaja Krista Kiuru.