Suunnannäyttäjäksi vai peesaajaksi

Antti Rinteen (sd.) hallituksen ensimmäinen budjettiriihi on alkanut. Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) mukaan ministeriön budjettiesitys jatkaa edellisen hallituksen talouspoliittista linjaa, joka on monella mittarilla ja suulla todettu varsin onnistuneeksi.

Moni on Lintilän kanssa eri mieltä. Eroja on sekä budjetin taustaoletuksissa – jotka ovat nykyoloihin ja ennusteisiin nähden sangen optimistisia – että menojen ja tulojen ajoituksessa. Myös valtion velan suhteen suunta vaihtuu päinvastaiseksi.

Budjettiesityksen menot ovat esityksen laatijoiden omien sanojen mukaan etupainotteisia.

Pysyväisluonteisten menojen – esimerkiksi tervetulleiden takuueläkkeiden ja yksinhuoltajien lapsilisien korotusten – kattamiseen tarvittavat tulot kertyvät siis menoja myöhemmin. Jos hyvin käy.

Tuloja odotellessa menot katetaan esimerkiksi omaisuuden myynnillä ja uudella velalla. Näin valtion edellisellä vaalikaudella jo hieman pienentynyt velkavuori alkaa taas kasvaa.

Jos myöhemminkään ei onni suosi, menot kuulemma perutaan.

Moinen tempoilu ei kuulosta hyvältä ja tulee myös monin tavoin kalliiksi.

Pienituloisten väestöryhmien tulojen pienetkin muutokset heijastuvat usein myös tulonsiirtoihin, kuten asumis- ja toimeentulotukiin.

Vaikka samantyyppisiä oletuksia ja epätahtisuutta löytyi myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen budjeteista, ero on silti niin suuri, että moni äänestäjä ihmettelee, mikä on keskustan talouspolitiikan linja pitkällä aikavälillä.

Onko se nykyhallituksen politiikan mukainen vai sen edeltäjän? Muuttuuko se taas seuraavalla vaalikaudella? Ja mihin suuntaan?

Epävarmuus keskustan talouspolitiikan linjauksista ja niiden jatkuvuudesta saattaa olla tärkeä syy keskustan vaalien jälkeiseen gallupkannatuksen laskuun.

Harva haluaa äänestää puoluetta, jos ei voi ennakoida, millaista politiikkaa harjoittavaan hallitukseen se lähtee vaalien jälkeen mukaan. Äänestäminen on silloin arpapeliä eikä tavoitteellista vaikuttamista.

Kouvolan puoluekokouksessa valittavan uuden puheenjohtajan ja puolueen johdon pitäisi pystyä vastamaan uskottavasti tähän olennaiseen kysymykseen. Se saattaa olla jopa ”elämän ja kuoleman kysymys” puolueen tulevaisuutta ajatellen.

Haluaako keskusta taantua RKP:n kaltaiseksi peesaajaksi, jonka tavoite näyttää olevan pääsy hallitukseen kuin hallitukseen, riippumatta sen harjoittamasta politiikasta?

Vai haluaako keskusta olla suunnannäyttäjä, jota äänestävät pystyvät ennakoimaan, millaista politiikkaa harjoittavaan hallituksen puolue vaalien jälkeen lähtee mukaan?

Kirjoittaja on sitoutumaton vapaa toimittaja