Miksi Afrikan pitäisi kiinnostaa?
Matti Vanhanen on toistuvasti korostanut, että Afrikan tulevaisuus on vuosisatamme kohtalonkysymys.
Presidenttiehdokas on ajan hermolla: Afrikan pitäisi kiinnostaa meitä, jopa täällä pussinperällä.
Maanosan ristiriitaisuudesta kertoo jo se, että sisällissodasta toipuvassa Somaliassa matkapuhelimella maksaminen on yleisempää kuin lähes missään muualla.
Afrikan kehityksen mahdollisuudet ja riskit ovat sitä kokoluokkaa, että niitä on vaikea käsittää.
Jättiläismantereen väkiluvun on arvioitu paisuvan neljään miljardiin vuosisadan loppuun mennessä, mikä tarkoittaa väestön nelinkertaistumista.
Unicefin mukaan vain 35 vuoden päästä jopa 40 prosenttia maailman lapsista kutsuu Afrikkaa kotimantereekseen.
Varsinkin heidän vuokseen Afrikan menetettyjen mahdollisuuksien kierre pitäisi saada katkeamaan.
Afrikka ei välttämättä peri Kiinalta viestikapulaa maailmantalouden moottorina, mutta viime vuosien kompastelusta huolimatta talous kasvaa monessa maassa.
Inhimillistä pääomaa virtaa miljoonakaupunkeihin jatkuvasti.
Laajakaista on Afrikalle kuin junaraiteet 1800-luvun Euroopalle: tiedonjanoisilla ja motivoituneilla nuorilla on koko maailma sormen kosketuksen päässä.
Tulevaisuuden markzuckerbergit takovat taaloja jo täyttä häkää Lagosin ja Nairobin kaltaisissa talouden solmukohdissa.
Maailmanpankin ennusteiden mukaan tänä vuonna maailman nopeimmin kasvavien talouksien joukosta löytyvät esimerkiksi Etiopia ja Tansania.
Luonnonvaroiltaan rikkaat Liberia ja Kongo puolestaan tuskailevat raaka-aineiden hintaheilahtelun armoilla, ja korruptio kurjistaa Nigeriaa.
Afrikan nouseminen ei tarkoitakaan, että talous kasvaisi mantereen joka kolkassa – eihän Aasian tiikereilläkään tarkoitettu kaikkia mantereen valtioita.
Silti Afrikan tulevaisuuden tienraivaajat voivat nuupahtaa aavikon helteeseen.
Metropoleihin pakkautuneille, pettyneille nuorille Euroopasta tulee helposti kangastus, jota kohden taivalletaan vaaroja kaihtamatta.
Samalla kun EU on tilkinnyt syyrialaispakolaisten virtaa, Gaddafin jälkeinen Libya on vuotanut kuin seula.
Ihmissalakuljettajat ovat ottaneet kaiken ilon irti järjestyksen puutteesta ja ihmisten näköalattomuudesta.
Lähi-idän osalta EU solmi arveluttavan pakolaissopimuksen Turkin kanssa, mutta Afrikka on vielä kysymysmerkki.
Silti kestävämmistä ratkaisuista olisi huutava pula – ei hätäisesti kokoon parsituista diileistä.
Vanhanen on asian ytimessä: Euroopan pitää jäntevän turvapaikkapolitiikan lisäksi auttaa Afrikkaa kehittymään tulevaisuuden maanosaksi.
Ilmastonmuutos, sairauksien ehkäisy ja kestävä väestöpolitiikka ovat vain muutamia esimerkkejä maanosan kohtaamista haasteista.
Kehitysapu ei yksinään pysty vastaamaan tähän haasteeseen, vaan Afrikan maat tarvitsevat ulkomaisia liike-elämän investointeja.
Nuoruutensa tunnossa uhkuvalta maanosalta ei voi enää ummistaa silmiä.
Afrikan ja Euroopan kohtalonyhteys on ymmärrettävä viimeistään nyt.