Isät kotiin, hopi hopi!

Olo on ristiriitainen, kun puolitoistavuotias vilkuttaa itkien päiväkodin ikkunasta.

Isäkuukausi on takana. Yksi elämäni parhaista jaksoista, joka teki hyvää niin lapsille kuin isällekin.

Työt kuitenkin odottavat, ja päiväkoti. Se ei ole vanhemmalle helppo hetki.

Jossain syvällä sisälläni tuntuu ikävä syyllisyyden kouraisu. Koti olisi ollut vielä tässä iässä parempi vaihtoehto. Pehmeämpi, kiireettömämpi, lapsen edun mukaisempi.

Silti nyt täytyi tehdä näin.

Viime viikkojen kotihoidontukikeskustelu on näyttänyt tästä näkökulmasta varsin absurdilta.

Niin kuin nykyisin on tapana, ihmiset ovat ahtautuneet poteroihinsa huutelemaan yksisilmäisiä näkemyksiään ja syyttelemään toista osapuolta.

Keskustelu on mustavalkoista: kotihoidontuki halutaan heittää suorilta roskakoriin.

Varhaiskasvatuksesta on yhtäkkiä tehty lapsen perusoikeus, jota ilman lapsi on vaarassa syrjäytyä ja hänen oppimistulostensa ennusmerkit ovat huonot.

Tällaisen käsityksen sai muun muassa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) Helsingin Sanomiin kirjoittamasta mielipiteestä.

Grahn-Laasonen oli väärässä: ei ole todisteita siitä, että kotihoito vaarantaisi jollain tapaa lapsen kehityksen. Monen mielestä asia on jopa päinvastoin.

On kuitenkin ongelmia, joista kotihoidontuen kohdalla täytyy voida puhua.

Suurin epäkohta on tasa-arvo. Leikkipuistoista ja kerhoista on päivisin turha etsiskellä muita isiä. Kotona lapsiaan hoitavat yhä edelleen lähes poikkeuksetta äidit. Se heikentää naisten asemaa työelämässä.

Nykyisen mallin puitteissa isiä tuskin saadaan jäämään kotiin paljoa enempää. Osin siihen vaikuttavat tiukassa istuvat asenteet, osin se, että isillä tuppaa olemaan paremmat palkat.

On kuitenkin hankala nähdä, että kotihoidontuen lakkautus toisi mitään muutosta asiaan. Remontti täytyy tehdä koko perhevapaajärjestelmälle.

Ruotsin 6+6+6 -malli voisi olla hyvä ratkaisu. Siinä sekä isälle että äidille kiintiöitäisiin kuusi kuukautta kahdeksantoista kuukauden vanhempainvapaa-paketista. Kolmannen puolen vuoden jakson perhe saisi jakaa vapaasti.

Malli olisi kuitenkin kallis, eikä se poistaisi sitä tosiasiaa, että moni perhe haluaisi jäädä hoitamaan lastaan kotiin kahdeksantoista kuukauden jälkeenkin.

Rakentaville ehdotuksille onkin nyt tilausta. Keskustanuorten Vilhartti Hanhilahti lupasi Suomenmaassa että järjestö tekee perhevapaamallin, joka tyydyttää kaikkia.

Se on haaste, jossa pääministeripuolueen nuorisojärjestöllä on tilaisuus näyttää, mihin se kykenee. Demarinuorilta oma esitys jo nähtiin, hyvin yksipuolinen sellainen.

Aamut seuraavat toisiaan. Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä helpommin puolitoistavuotias jää päiväkotiin. Siellä on kivaa, hoitajat ihania ja varhaiskasvatuksen laatu hyvää.

Joskus itku yhä tulee, mutta ikävä ja eroahdistus kuuluvat terveisiin tunnesuhteisiin, sanoo viisas hoitaja. Se lohduttaa isää.