Venäjä jatkoi iskuja Odessaan toista yötä peräkkäin – ja puhuu kostosta
Venäjä on jälleen yöllä iskenyt eteläiseen Ukrainaan Odessan alueelle. Iskut alueella jatkuivat toisena yönä peräkkäin.
Paikallinen kuvernööri kuvaili keskiviikkoaamun iskua suureksi ja kehotti alueen asukkaita pysymään suojissa.
Ukrainan ilmavoimat kertoi havainneensa Kalibr-risteilyohjusten laukaisun Mustallamerellä, mutta ei kuitenkaan kertonut lisätietoja. Kyiv Independent -median mukaan iskuissa käytettiin myös iranilaisvalmisteisia Shahed-lennokkeja.
Alustavien tietojen mukaan iskut eivät aiheuttaneet kuolonuhreja, Kyiv Independent kertoo.
Yhteensä ilmahälytys annettiin yli kymmenelle alueelle Ukrainassa.
Venäjä oli sanonut eilisen Odessan iskun olleen kosto maanantaisesta hyökkäyksestä Kertshinsalmen sillalle.
Siltahyökkäys oli uutistoimisto AFP:lle puhuneen ukrainalaislähteen mukaan Ukrainan laivaston ja turvallisuuspalvelun erikoisoperaatio, joka tehtiin vedessä kulkevilla drooneilla. Venäjän viranomaisten mukaan kaksi ihmistä kuoli ja yksi lapsi haavoittui.
Isku katkaisi liikenteen sillalta, joka yhdistää Venäjän laittomasti itseensä liittämän Krimin niemimaan ja Manner-Venäjän. Eilen Venäjän apulaispääministeri sanoi, että ajoliikenne sillalla oli päässyt jatkumaan.
Maanantain ja tiistain välillä päättyi Mustanmeren viljasopimus, jota Venäjä ei suostunut jatkamaan takarajaan mennessä. Ukrainan mukaan eilisissä iskuissa vahingoittui infrastruktuuria Odessan satamassa, josta Ukraina oli pystynyt sopimuksen nojalla viemään viljaa ja muita elintarvikkeita turvallisesti.