"Tämä on naisten vessa, ei ihmisten"
Ystäväni opasti minua valitsemaan toisen aiheen. Kuulemma joko kirjoituksen sisältöä vähätellään höpöhöpö-jutuksi tai sitten harmistutaan, kun aiheesta ei ole kirjoitettu oikealla tavalla, kaikkia näkökulmia syvällisesti huomioiden.
Tasa-arvo. Ovatko tasa-arvokysymykset vain mielensäpahoittamista vai vakavasti otettavia ongelmia?
Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Asiamme ovat erittäin hyvin, olkaamme siis kiitollisia.
Olen lukenut Khaled Hosseinin kirjaa Tuhat loistavaa aurinkoa, joka kertoo kahden naisen elämästä Afganistanissa 1960-luvulta nykypäivään.
Kirjassa kuvataan, kuinka Taliban-hallinnon aikaan naisella ei ollut asemaa yhteiskunnassa, ulkonakaan ei saa liikkua ilman miespuolista sukulaista.
Paikoin teksti sisältää niin paljon väkivaltaa, sekä henkistä että ruumiillista, että tekisi mieli oksentaa. On pakko ollut keskeyttää lukeminen ja kerätä voimia.
Miksi siis täällä murehtisimme jostain tasa-arvosta? Ovathan meillä naiset saaneet äänestää ensimmäisten joukossa maailmassa.
Meillä on ollut naispresidentti ja pääministereitä oikein kaksin kappalein. Ja miehetkin saavat osallistua perhe-elämään, ottaa roolia isinä ja tasavertaisina vanhempina.
Eikö tämä jo riitä näytöksi, kuinka hyvin asiat ovat?
Mutta millaisia esikuvia annamme lapsillemme? Työmarkkinoita johtavat miehet, samoin suurimpia puolueita. Toisaalta yhä edelleen isien asema huoltajuusriidoissa on heikompi.
USA:n presidentinvaalilähetystä Yleltä seuratessani huomasin, kuinka Donald Trumpin kerrottiin olevan miljonääri ja tosi-tv-hahmo, kun taas vastaehdokas Hillary Clintonin mainittiin olleen presidentin puoliso, maan ensimmäinen nainen.
Tämäkö tosiaan oli tärkein kuvaus henkilöstä, joka on ollut myös ulkoministeri ja senaattori!
”Tämä on naisten vessa, ei ihmisten”, kertoi tyttäreni äskettäin. Pysäyttävää, kuinka maailma jakautuu jo pienen lapsen silmissä.
Ehkä meillä on yhä tehtävää tasa-arvon suhteen.
Kirjoittaja on Suomen Keskustanuorten liittohallituksen jäsen