Loukkaamisen pelko syö sananvapautta

Suomessa, länsimaisessa hyvinvointivaltiossa, sananvapaus on perusoikeus. Meillä se takaa jokaiselle ihmiselle esimerkiksi oikeuden ilmaista, julkistaa sekä vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä ilman sensuuria. Se on keskeinen demokratian kulmakivi, joka on meidän perustuslakiimme kirjattu.

Päätöksenteossa tämä perusoikeus on elintärkeä. Se antaa mahdollisuuden päättäjille ilmaista mielipiteensä ja osallistua keskusteluun vapaasti sekä varmistaa, että päätöksiä laatiessa otetaan huomioon erilaiset näkökulmat. 

Viime aikoina keskusteluilmapiiri on muuttunut ja tunteet ovat vieneet tilan faktatiedolta. Keskustelu tiettyjen aiheiden ympärillä maalataan vapaaksi ja tasa-arvoiseksi, mutta todellisuudessa vastaukseksi hyväksytään ainoastaan yksi mielipide, joka ajaa vain toisen osapuolen tahtoa.

Faktatietoonkin perustetut näkemykset leimataan halveksuviksi, rasistisiksi tai syrjiviksi, vaikka todellisuudessa eivät nämä olisi mitään niistä.

Tämä vaikeuttaa esimerkiksi päätöksentekoa, jossa päättäjät joutuvat olla jatkuvasti varuillaan siitä, mitä mieltä ovat ja jossa päätökset ajavat vain tietyn rajatun ryhmän asiaa. Demokratia ei voi toimia yhteiskunnassa, jossa vain yksi mielipide on sallittu.

En kuitenkaan tällä tarkoita, että kaikkea, mitä voisi sanoa, kannattaisi sanoa. Sananvapauden puitteissa jokaisella on vastuu omista mielipiteistään ja sanomisistaan.

Esimerkiksi väärän tiedon levittäminen tai lainvastainen ilmaisu ovat sananvapauden piiristä rajoitettuja toimia, ja niiden toteuttamisesta on jokaisella vastuu. Tilanteissa, joissa loukkaa esimerkiksi yksityisyyttä, ihmisten välistä tasa-arvoa tai kunniaa, ei voi siis piiloutua sananvapauden taakse.

Jokaisella mielipiteellä on vastustajansa ja kannattajansa. Keskusteluissa ja väittelyissä tarkoituksena ei ole voittaa toista, vaan löytää paras mahdollinen ratkaisu tilanteeseen, eikä sitä tappelulla saavuteta.