Pesäpallon häirintäskandaali näytti taas naisen paikan
Pesäpallossa kuhiseva häirintäskandaali on ollut kammottavaa seurattavaa.
Ahdistelutapaus, josta lajipiirissä tuntuivat vuosia tietävän ”kaikki”, oli Pesäpalloliitolle muodollisesti täysin vieras. Ei ollut tullut ”virallista ilmoitusta”.
Esille on tuotu myös tekijän laajoja ansioita lajin parissa, aivan kuin ne jotenkin olisivat lieventävä asianhaara.
Ahdistelijan saman tien uuteen seuraan palkannut kutsuu seitsemän vuotta vanhan tapauksen esiin nostamista ”käsittämättömäksi jahtaamiseksi”. Seuran nykyinen puheenjohtaja, europarlamentaarikko (ja nainen) käyttää termiä ”lynkkausmieliala”.
Hän vaatii odottamaan selvityksiä, mutta pistää sittemmin muokattuun tiedotteeseen, että ”kyse on kuitenkin ollut vain tekstiviesteistä”, ja ”mitään rikosta ei ole tapahtunut”.
Henna Virkkunen (kok.), mistä sinä sen tiedät?
Vastenmielisintä on jälleen nähdä, miten organisaatiot rientävät suojaamaan itseään, ja uhri jää uudelleen yksin.
Niinhän kävi jo alkuaan. Silloisessa Rauman Ferassa pelannut nuori nainen, tapahtumien alkaessa mahdollisesti alaikäinen, joutui ahdistelun kohteeksi. Seura sai tietää siitä.
Sitten päätettiin suojella tekijää, ei uhria. Laadittiin käytännössä valheellinen irtisanoutumistiedote, jolla pelastetaan tunnetun pesäpallovaikuttajan kasvot, ja uhri jäi katselemaan sivusta. Tekijän ura sai jatkua ja jatkui uusien tyttöjen parissa. Uhrin ura päättyi pian.
Pelastuksen takuuhenkilönä oli tässäkin seurassa nainen. Se kertoo, millainen mahdoton vuori uhriksi joutuvalla on usein ylitettävänä.
Kaksi vuotta lajin sisäpiirissä laajalti tiedossa olleen häirintätapauksen jälkeen tekijälle myönnettiin kultainen ansiomerkki. Myöntäjänä oli Pesäpalloliitto ja hakijana toinen naispesäpalloseura, jonka yksi pelaaja nyt kertoo häirinnästä.
Pesäpalloliike, miltä näyttää noin omasta mielestä?
Urheilu toteuttaa edelleen menneisyyden sukupuolirooleja. Sen näkee, kun katsoo, ketkä urheiluseuroissa hyörivät talkoissa kahvinkeitossa ja ketkä edustavat vip-aitiossa palkkaa vastaan.
Naisista sievimmät ja tuoreimmat voivat päästä katsomon käytävälle ketkuttamaan peppua miesten iloksi. Kentällä miehet saavat urheilla käytännöllisissä asuissa, naiset puetaan piukkoihin.
Naiset ovat koristeita ja objekteja myös urheilumedialle. Kun Sanomaan kuuluva Ruutu televisioi pesäpalloa, katsomovälähdyksiin haetaan täysin järjestelmällisesti, ilmeisenä kuvaajan ja ohjaajan yhteistyönä nuoria naisia ja tyttöjä. Kun olen viritellyt tästä keskustelua pesäpallopalstoilla, keskimääräinen vastaus on ollut, ”höhöö, ei varmaan enemmistöä haittaa”.
Viime vuonna julkaistun Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -selvityksen kyselyyn vastasi 702 pesäpallon harrastajaa. Naispuolisista 46 prosenttia on kokenut lajissa seksuaalista häirintää, miehistäkin 25 prosenttia.
Odottaako Pesäpalloliitto tästäkin ensin virallista ilmoitusta?
On myös toivoa. Sitä tuottaa se fiksu sananvaihto, jonka nyt esille tuotu tapaus on nyt aiheuttanut pesisväen somessa ja palstoilla. Se, miten monet pesäpallovaikuttajat vanhemmastakin ikäluokasta kysyvät, olisiko lajilla ja urheilulla ylipäätään jo korkea aika tulla tälle vuosituhannelle.
Miehet ovat jo valmiita kasvamaan ihmisiksi, mutta onko urheilu?
