Keskustaopiskelijat vain hieman pettyneitä keskustan talousvaihtoehtoon
Vaikka keskustan vaihtoehto ”Reilun kasvun tie” on selkeästi hallituksen kehysriihipakettia parempi, on siellä nuorille ja opiskelijoille ikäviä asioita, Keskustaopiskelijat ruotii kannanotossaan.
Keskustaopiskelijat huomauttaa, että myös keskustan vaihtoehto sysää sekin opiskelijat yleisen asumistuen piiristä opiskelijan asumislisälle. Suurella osalla opiskelijoita tulot laskevat merkittävästi ja tuki lakkautuu kesäkuukausiksi.
– Päätös ilmentää keskustan päättävien tahojen vieraantuneisuutta opiskelijoiden todellisuudesta. Lisäksi keskusta on valmis poistamaan eläkkeen kertymisen suoritetusta tutkinnosta. Nämä toimet eivät ole oikein.
Keskustan vaihtoehdossa halutaan Keskustaopiskelijoiden mukaan kuitenkin vahvemmin pitää huolta ihmisten ostovoimasta ja esimerkiksi ensiasunnon ostamisen verohelpotus on mukana.
– Olemme siksi vain hieman pettyneitä, puheenjohtaja Joonas Soukkio linjaa.
Orpon hallitus vie kuitenkin terveydenhuollolta rahat, nostaa merkittävästi kirjojen, lääkkeiden, liikuntapalveluiden, kulttuuritapahtumien ja joukkoliikenteen verotusta ja rakentaisi tuhlailevan ja kannattamattoman Turun “tunnin” junan. Siksi keskustan paketti on Keskustaopiskelijoiden mielestä hallituksen pakettia kirkkaasti parempi.
– Myös arvonlisäveroa Orpon ja Purran kätyrilauma nostaisi keskustaa enemmän, mikä on omiaan heikentämään ihmisten ostovoimaa. Lisäksi keskustan esittämät kasvupaketit loisivat oikeudenmukaista ja kestävää kasvua, toisin kuin hallituksen kylmä vaihtoehto, Soukkio summaa.