Salassa pidettävää tietoa epäillään paljastuneen ulkopuolisille supon ja Puolustusvoimien tiedustelutoiminnan yhteydessä – apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on määrännyt toimittamaan esitutkinnan, jossa selvitetään suojelupoliisin ja Puolustusvoimien tiedustelutoiminnan yhteydessä tehdyksi epäiltyjä virkarikoksia sekä yksityishenkilön käytössä olleeseen tietokoneeseen tehtyä tietomurtoa. Tekojen vuoksi salassa pidettävää tietoa epäillään paljastuneen ulkopuolisille tahoille.
Syyttäjälaitoksen tiedotteen mukaan asia tuli esille tiedustelutoiminnan laillisuusvalvonnan yhteydessä. Tiedusteluvalvontavaltuutettu ilmoitti asiasta valtakunnansyyttäjän toimistolle.
Aluesyyttäjä Tarmo Tanner valtakunnansyyttäjän toimistosta sanoo STT:lle, ettei tässä vaiheessa voi ottaa kantaa epäiltyjen lukumäärään, epäiltyjen nimiin, epäiltyihin rikosnimikkeisiin tai epäiltyjen rikosten yksityiskohtiin, kuten tekoaikaan. Hänen mukaansa esitutkinta on vasta alkuvaiheessa.
Iltalehden mukaan viranomaiset selvittävät suojelupoliisin vastatiedusteluosaston osastopäällikkö Pertti Haaksluodon ja entisen suojelupoliisin päällikön Antti Pelttarin toimintaa. Pelttari toimii nykyään eduskunnan pääsihteerinä.
Iltalehden mukaan tutkinnassa on kyse ainakin tietolähdetoiminnan laillisuuden selvittämisestä. STT kysyi Tannerilta, pitävätkö nämä tiedot paikkaansa.
– En pysty vahvistamaan enkä kiistämään, harvasanainen Tanner vastasi.
STT ei toistaiseksi ole tavoittanut Pelttaria kommentoimaan asiaa.
Iltalehden mukaan tutkinnassa on kyse ainakin tietolähteiden käyttöä koskevien määräysten noudattamisesta. Lehden mukaan prosessit ovat alkaneet sen jälkeen, kun Venäjän televisiossa esitettiin Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n ”paljastuksia” supon värväämistä venäläisistä ”vakoojista”.
Väitteiden mukaan suojelupoliisi oli värvännyt venäläisiä tietolähteikseen Suomessa, ja tietolähteitä oli hoitanut suojelupoliisista jo vuosia aiemmin eläköitynyt vastavakoilun veteraani, Iltalehti kirjoittaa.
Iltalehden mukaan suojelupoliisissa on ollut eriäviä käsityksiä siitä, mahdollistavatko nykyisen lainsäädännön tiukat määräykset tietolähteiden kanssa toimimisen riittävien tietojen hankkimiseksi. Lehden tietojen mukaan viranomaistutkinnassa selvitetään nyt, onko näitä määräyksiä kierretty tai rikottu.
Televisio-ohjelma, jossa esitettiin väitteitä suojelupoliisista, on Iltalehden länsimaiselta turvallisuusviranomaiselta saamien tietojen mukaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n operaatio. Lehden mukaan ohjelmassa ”paljastettiin”, miten ystävällistä naapuria teeskennellyt Suomi onkin ollut vihamielinen Naton kanssa juonitteleva tiedustelija jo pitkään.